Päivi Räsänen haukkuu hallitusohjelman: "Tavoitteet tyhjän päällä, sillä todelliset keinot puuttuvat"
Vaikka Räsänen löytääkin hallitusohjelmasta useita kannatettavia tavoitteita, ei ohjelman toteuttamiseksi ole hänen mukaansa olemassa kestävää talous- ja keinoperustaa.
Kansanedustaja muistuttaa, että todellisuuden toteuma ei tule välttämättä olemaan niin positiivinen kuin Säätytalolla on linjailtu. Kuva: Jaana KankaanpääKristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Päivi Räsäsen mielestä tänään maanantaina julkistetun hallitusohjelman tavoitteissa on kestämätön määrä toiveajattelua.
Vaikka Räsänen löytääkin hallitusohjelmasta useita kannatettavia tavoitteita, jotka liittyvät esimerkiksi koulutukseen, vanhuspalveluihin ja terveydenhuoltoon, ei ohjelman toteuttamiseksi ole hänen mukaansa olemassa kestävää talous- ja keinoperustaa.
"Tuleva hallitus laskee ohjelman toteuttamisen paljolti hyviin talousnäkymiin sekä työllisyyden positiiviseen kehittymiseen. Kunnianhimoiset työllisyys- ja taloustavoitteet ovat kuitenkin tyhjän päällä, sillä todelliset keinot tavoitteiden toteutumiseksi puuttuvat", Räsänen toteaa tiedotteessa.
Kansanedustaja muistuttaa, että todellisuuden toteuma ei tule välttämättä olemaan niin positiivinen kuin Säätytalolla on linjailtu. Hallitus kertoi luopuvansa hallitusohjelmassa luvatuista menolisäyksistä, jos työllisyys ei kehity oletetulla tavalla. Räsänen ihmettelee, että sitä ei kuitenkaan kerrottu, missä järjestyksessä luopuminen toteutetaan.
"Julkisen talouden pitkäjänteistä kehittämistä ei tulisi nyt laiminlyödä, sillä tulevaisuuden haasteet, kuten ikärakenne ja suhdannemuutokset, pakottavat miettimään nykytilanteessakin vuosia eteenpäin", hän muistuttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
