Marttila: "Maatalous on EU:n ydintä, Brexit pakottaa uudistumaan"
Britannian ero EU:sta vaikeuttaa kauppapolitiikkaa. Suorat ja välittömät vaikutukset maatalouteen ovat pienet.
"Olen yllättynyt tuloksesta. Miten prosessi nyt etenee, on kysymysmerkkejä täynnä", MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila sanoo. Kuva: Markku VuorikariMTK:n puheenjohtajan Juha Marttilan mielestä brittien päätös erota EU:sta pakottaa uudistamaan yhteistä maatalouspolitiikkaa.
"Maatalous on EU:n ydintä. Odotukset ja vaatimukset capin yksinkertaistamiselle ja uudistamiselle lisääntyvät. EU:lla on itsetutkiskelun paikka", Marttila sanoo.
"Poliittisesti isku on EU:lle kova ja monet projektit saattavat nyt ottaa aikalisiä. Capin kautta vaikutukset maataloudelle voivat olla suuriakin", Marttila jatkaa.
MTK:n Brysselin toimiston johtaja Juha Ruippo arvioi, ettei pörssin ja punnan laskukierre heti näy maataloustuotteiden markkinoilla.
"Vielä ei voi arvioida, miten iso kuva muuttuu ja millä aikavälillä."
Ruipon mukaan uusien markkinoiden löytäminen maataloustuotteille voi vaikeutua, sillä esimerkiksi kauppaneuvottelut vaikeutuvat.
"Vientiä tämä sotkee entisestään. Venäjä oli edellinen pallo, joka pisti asioita rullaamaan. Nyt pitää seurata, mikä on seuraava markkinoiden tasapaino."
Marttila on samoilla linjoilla.
"Uskon että kauppapolitiikassa tulee takapakkia tai mennään jopa kiville. Briteillä on iso rooli kauppapolitiikassa", Marttila sanoo.
Punnan kurssi laski perjantaina voimakkaasti ja pörssikurssit olivat syöksyssä.
"Punnan kurssin laskulla britit hoitivat kilpailukyvyn kuntoon. Suomen kilpailukykysopimukseen verrattuna vaikutus on ainakin kaksinkertainen", Ruippo sanoo.
Iltapäivällä punta oli heikentynyt noin seitsemän prosenttia dollariin verrattuna.
Skotlanti haluaa uuden äänestyksen itsenäisyydestä. Vuoden 2014 äänestyksessä Skotlanti päätti pysyä osana Britanniaa.
Kaikissa Skotlannin äänipiireissä EU-jäsenyys voitti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
