Koronakevät näkyy työttömyysturvahakemusten määrässä – naiset hakeneet tukea enemmän kuin miehet
Toimeentulotuen käsittelyajat ovat olleet poikkeuksellisen lyhyet.
Koronakevät on lisännyt tuntuvasti varsinkin työttömyysturvahakemusten määrää. Kuva: Emmi Korhonen / LehtikuvaSuomessa koronakriisin aikana talouden sukellus on näkynyt myös Kelan tukihakemusten määrässä. "Kelaan on tullut 186 000 työttömyysturvahakemusta, kun vastaavana ajankohtana viime vuonna hakemusten määrä oli 97 500", kertoo Kelan tutkimuspäällikkö Signe Jauhiainen.
Työttömyysturvahakemusten määrä oli suurimmillaan huhtikuun alussa. Mielenkiintoista on myös se, että naiset olivat tehneet hakemuksia enemmän kuin miehet. Ilmiö selittyy pääosin aloilla, joihin koronakriisi on kolahtanut eniten.
"Huhtikuun alun hakemuspiikin jälkeen joka viikko tuli edellistä viikkoa vähemmän hakemuksia. Hakemusten määrä lähti kuitenkin nyt toukokuun lopussa kasvuun", tuumii Jauhiainen. Tämä ilmiö selittyy esimerkiksi sillä, että opiskelijoita on valmistunut keväällä eivätkä kaikki ole saaneet heti työpaikkaa.
Työttömyysturvahakemusten määrä on kasvanut kaikissa maakunnissa.
Toimeentulotuen tilanne on ollut kevään aikana jopa parempi kuin aiemmin ja käsittelyajat ovat lyhentyneet. Uusia edunsaajia on noin 11 000. Hakemuksista tehtiin 81 prosenttia sähköisesti.
"Toimeentulotuen käsittelyajat ovat olleet kevään aikana poikkeuksellisen lyhyet. Käsittelyajat ovat tipahtaneet lähelle kahta päivää", sanoo Kelan pääjohtaja Outi Antila.
Koronakriisin aikana valmisteltiin myös yrittäjien työmarkkinatuki, joka on uusi tukimuoto. Kyseistä tukea on saanut jo noin 32 000 Kelan asiakasta.
Toinen uusi tuki, joka on saatu valmisteltua tänä keväänä, on väliaikainen epidemiatuki. Kyseistä tukea on voinut hakea, mikäli lastenhoidon vuoksi on joutunut jäämään kotiin eikä ole ollut mahdollista tehdä etätyötä. Tukea on voinut hakea myös, mikäli henkilö on ollut vapaaehtoisessa karanteenissa ulkomailta tullessaan, eikä ole syystä tai toisesta pystynyt tekemään etätöitä.
"Väliaikaista epidemiatukea on hakenut yhteensä 2 657 henkilöä", kertoo Antila.
Korona-aika on Antilan mukaan luonut myös Kelassa uusia toimintatapoja, joita kevään aikana tarkastellaan mahdollista jatkokäyttöä varten.
"Joihinkin toimintatapoihimme tulee varmasti jäämään pysyvästi uusia käytänteitä. Esimerkiksi asiakaspalvelussa tulemme ohjaamaan asiakkaita ajanvarauksen kautta asioimiseen aiemmasta poiketen", sanoo Antila.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
