Sitä saadaan mitä tilataan
Suomen talous on edelleen mollivoittoinen ja jatkuvasti saa lukea irtisanomisista tai yritysten myymisestä ulkomaille. Edelleen Suomen hallitus kehuu tekemiään päätöksiä ja yrittää syöttää pajunköyttä kansalaisille.
Ei tarvitse mennä kuin reilu kaksikymmentä vuotta taaksepäin ja meillä oli lähes samanlaista talouspolitiikkaa tekevä hallitus.
Eikä tarvitse edes yllättyä sillä pääministeri tuli kokoomuksesta ja hän oli silloin Harri Holkeri. Silloin Suomi piti vahvan markan talouspolitiikkaa ja ajauduttiin erittäin syvään lamaan josta maksetaan monissa kohtaa vieläkin.
Nyt ollaan taantumassa ja edes valoa ei näy tunnelin päässä. Syy on selvä ja se on euro. Miksi edelleen sitä pidetään yllä kun on selviö että se ei kanna tulevaisuudessa? Euromaita on nykyään 18 kappaletta. Ovatko kaikki nämä maat samalla viivalla talouden hoidossa vai halutaanko meidät ajaa liittovaltioon?
Suomi on maksanut viime vuosien aikana järjettömät summat muille valtioille joilla on talousvaikeuksia ja nämä rahat ovat menneet lähes ”kankkulan kaivoon”. Jos joku vielä uskoo että Suomi saa lainaamansa rahat takaisin niin huh huh.
Suomi teki aikoinaan todella suuren virheen kun oli ensimmäisten joukossa menossa yhteiseen rahaan.
Edes ensimmäinen vihje, missä vaatimustasoa laskettiin, ei auttanut herättämään vaan ilman kansanäänestystä oli päätös anteeksiantamaton. Ei toki Suomikaan olisi ilman tulevia taantumia selvinnyt, mutta kun katsotaan tällä hetkellä esimerkiksi Ruotsia, voi vaan kysyä miksi?
Suomessa on omassa maassa asiat monessa mielessä huonosti ja jostain kummasta ei oman maan asioihin näytä rahaa riittävän ei sitten millään. Kuitenkin aina kun Suomi neuvottelee Euroopan kanssa joko tukirahoista tai sitten pankkitakauksista niin lasku lähetetään Suomelle. Onko edes koko Euroopan yhteisöstä enää Suomelle etua?
Jos joku viisas valtionmies uskaltaisi ehdottaa kansanäänestystä eurosta tai yleensä koko Euroopan yhteisöstä , mikähän mahtaisi olla äänestystulos?
Mika Raukunen
Masku
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
