Hollannissa äänestetään Ukrainasta keskiviikkona
Kansalaisaloite sai niin paljon kannatusta, että hollantilaiset äänestävät EU:n ja Ukrainan välisestä yhteistyösopimuksesta.BRYSSEL
Hollantilaiset marssivat keskiviikkona äänestyspaikoille ottamaan kantaa Euroopan unionin ja Ukrainan välille solmittavaan yhteistyösopimukseen.
Sopimus käsittelee työvoiman liikkumista, pyrkimystä viisumivapauteen EU:ssa ja Ukrainan pääsyä Euroopan investointipankin lainoihin.
Sopimus ei koske vain Hollantia vaan kaikkia EU-maita.
Suurin osa EU-maista on jo hyväksynyt sen, Suomi mukaan lukien. Miksi sitten Hollanti järjestää asiasta kansanäänestyksen?
Syynä on viime kesänä voimaan tullut kansalaisaloite. Jos aloitteen kannattajat keräävät 300 000 nimeä, järjestetään neuvoa antava kansanäänestys.
Ukraina-äänestys sai yli 427 000 kannattajaa kuuden viikon nimien keräyksen aikana.
Äänestystä haluavat vastustavat sopimusta. Äänestyksessä onkin kyse Hollannin EU-politiikasta laajemmin. Myös pakolaiskriisi on nostanut äärioikeiston suosiota.
Lisäksi sopimusta vastustavien katsotaan toimivan Venäjän eduksi. Sopimus lähentää EU:ta ja Ukrainaa, eikä Venäjä pidä siitä.
Riittääkö äänestysinto?
Äänestyksessä vastataan vain kysymykseen, kannattaako vai vastustaako sopimusta.
Kyselyjen perusteella sopimusta kannattaa noin kolmannes ja saman verran vastustaa. Kolmannes ei ole vielä päättänyt.
Ongelmaksi voi nousta vähäinen äänestysinto. Hollantilaisen AD-lehden mukaan noin puolet aikoo äänestää. Äänestysprosentin täytyy olla yli 30, jotta tulos katsotaan päteväksi.
Nyt jo 85 prosenttia kansalaisista on lehden mukaan kuullut äänestyksestä. Lokakuussa puolet eivät olleet siitä tietoisia.
Maan hallitus on sopimuksen puolella. Parlamentti on jo äänestänyt sopimuksen puolesta. Jos ei-äänet voittavat reilusti, voi paine avata päätös uudestaan nousta.
Esimerkiksi hollantilaismepeistä suurin osa pitää äänestyksen tulosta sitovana, Dutch News-lehti kirjoittaa. Myös osa sopimusta parlamentissa kannattaneen hallituspuolueen mepeistä ajattelee niin.
Ukrainalaisista kolme neljästä haluaa hollantilaisten äänestävän kyllä, Politico-lehti kertoo.
Ukraina-äänestys on ensimmäinen kansalaisaloitteen perusteella järjestettävä kansanäänestys Hollannissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

