Kiiminkijoen jääpadot paikoillaan
Pakkasyöt ovat pitäneet padot paikoillaan, eikä uusia vahinkoja rakennuksille ole tiedossa.
Jäälohkareet ovat patoutuneet monin paikoin Kiiminkijoella. Kuva Alakylästä tiistaina 12. huhtikuuta. Kuva: Pekka FaliPohjois-Pohjanmaan elykeskus kertoo Twitterissä, että jääpatojen tilanne on vakiintunut Kiiminkijoella.
Aamulla elykeskus kertoi, että Alakylän kohdalla vesi on laskenut, kun taas Ylen mukaan Kiimingin keskustan kohdalla Niemeläntörmällä vedenkorkeus on hieman noussut.
Vesivararyhmän päällikkö Olli Utriainen kertoo Kalevalle, että padot ovat hieman tiivistyneet ja antaneet periksi, mutta tilanne on keskiviikkona vaikuttanut varsin vakaalta.
Elyn tietoon ei ole tullut, että lisää rakennuksia olisi kastunut tai uusia suojauksia olisi täytynyt tehdä.
Virta syö jäitä koko ajan ohuemmiksi, mikä haurastuttaa jääpatoja ja helpottaa tulvatilannetta. Jäät ovat olleet poikkeuksellisen vahvoja, ja patoja on syntynyt normaalia kevättä enemmän.
Jääpatoja rouhittiin eilen tiistaina kaivinkoneella. Järeämpiin toimiin, kuten räjäytyksiin, ei ole tarvinnut vielä turvautua.
Katso kuvia jääapadoista ja tulvavesistä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

