Vihreät: Hallituksella banaanivaltiostrategia
Hallitus kehottaa bulkin tuottamiseen halvalla, sanoo vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö.
”Hallitus noudattaa banaanivaltiostrategiaa, jossa painetaan tuotantokustannuksia ja palkkoja alas”, Niinistö sivalsi Ylen ykkösaamussa lauantaina.
Hänen mielestään Suomen suurin ongelma ei ole hintakilpailukyky vaan huono tuottavuus. Tuottavuutta vihreät parantaisi sijoittamalla kuntien ja valtion julkista rahaa esimerkiksi puhtaaseen energiaan eli cleantech-hankkeisiin, jotta suomalaisyritykset saisivat kotimaasta vauhtia vientimarkkinoille.
Niinistö arvosteli hallituksen tavoitetta viiden prosentin hintakilpailukykyloikasta. Hänen mukaansa jopa SAK on liikahtanut niin, että palkkamaltilla voidaan saada yli viiden prosentin hyppäys. ”Eikö kannattaisi tarttua?”
Haitallisia tukia Niinistö haluaisi poistaa. Tärkein niistä on autojen kilometrikorvaus, joka yli 15 000 kilometrin jälkeen ylittää auton todelliset kulut.
Vihreät leikkaisi 200 miljoonaa euroa vähemmän kuin hallitus ja ajoittaisi leikkaukset kahdeksan vuoden ajaksi, kun hallitus leikkaa 4–6 vuodessa.
Niinistöltä tivattiin, miksi vihreiden politiikka johtaisi kasvuun, kun se ei edellisten hallitusten aikana onnistunut. Niinistön mukaan silloin työelämä ja -ehdot uudistuivat hitaasti.
Jouko Kyytsönen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
