”Kilpailukyky paremmaksi ja byrokratiataakka vähemmäksi”
”Kauppapolitiikassa ollaan avaamassa markkinoita yhä laajemmin. Turvaverkkona olevaa tukijärjestelmää on heikennetty. Siksi kilpailukyvyn parantaminen on nostettava selvästi vahvemmin kotimaisen maataloustuotannon kehittämisen tavoitteeksi”, muistutti MTK:n toiminnanjohtaja Antti Sahi MTK-Keski-Suomen syyskokouksessa maanantaina Äänekoskella.
”Kilpailukyvyn parantamiseen vaikuttavat niin viljelijöiden omat toimet kuin poliittiset päätöksetkin. Näiden lisäksi edellytetään toimivia tuote- ja tuotantopanosmarkkinoita.Myös tutkimus- ja kehitystyössä pitää tuottavuuden ja kilpailukyvyn parantaminen nostaa nykyistä korkeammalle.”
Raskas sääntely syö maatalouden kilpailukykyä ja kannattavuutta sekä teettää ylimääräistä työtä lisäten kustannuksia, kokouksessa todettiin.
”Lakien valmistelijoilla ja poliittisilla päättäjillä onkin juuri nyt erinomainen mahdollisuus vaikuttaa asiaan, kun uuden maatalouspolitiikan toimeenpanosäädöksiä parhaillaan valmistellaan”, neuvoi Sahi.
Sahi ihmetteli kilpailun ja markkinoiden toimivuutta.
”Markkinoiden toimiessa esimerkiksi öljyn hinnan laskun pitää näkyä alentuvina lannoitteiden hintoina. Näin ei ole toistaiseksi tapahtunut.”
MTK-Keski-Suomen toiminnanjohtaja Anja Kettunen kertoi kokouksen jälkeen MT:lle monien huolien nousseen kokouksen yleiskeskustelussa esiin.
Maatalouden byrokratiaa vaadittiin purettavaksi. Keskustelussa huomautettiin myös turhan byrokratian kitkemistarpeesta MTK:ssa.
Maatilojen kannattavuus- ja maksuvalmiusongelmat, etenkin tulevana vuonna maatalouspolitiikan uudistuessa ja epävakaassa markkinatilanteessa, herättivät keskustelua.
MTK:n järjestöuudistus herätti myös kysymyksiä. Pohdittiin, miten tuottajayhdistysten toiminta muuttuu järjestöuudistuksen myötä, ja millaisia riskejä uudistukseen liittyy.
MTK-Keski-Suomen johtokuntaan valittiin kolmen erovuoroisen tilalle kuudesta ehdokkaasta Tero Lahti Karstulasta, Tuomas Pietiläinen Hankasalmelta ja Antti Tuukkanen Kyyjärveltä.
MTK:n valtuuskuntaan valittiin yksimielisesti jatkamaan Tommi Lunttila Äänekoskelta ja uutena edustajana Martti Mäkelä Pihtiputaalta. Liiton johtokunnan puheenjohtaja, joka valitaan johtokunnassa, kuuluu automaattisesti valtuuskuntaan.
TUURE KIVIRANTA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
