Lukijalta: "Pyydän anteeksi kaikkien kaupunkilaisten puolesta: Maaseutua ei tueta, sille palautetaan edes osa sille kuuluvasta rahasta"
"Maaseutu ei ole köyhä, sitä ryöstetään", kirjoittaa Simo Suominen.Helsingin vihreä kaupunginvaltuutettu Fatim DIarra kirjoitti viikonloppuna Facebook-kommentissaan, että ainoa syy muuttaa maalle on insesti. Tamperelainen Simo Suominen ottaa aiheeseen kantaa mielipidekirjoituksessaan.
"Ensinnäkin, kaupunkilaisena minun on pyydettävä kaikkien kaupunkilaisten puolesta anteeksi. Ei suinkaan Fatimin sanavalintoja tai törkeyttä, joita hän itse pyysi anteeksi, vaan sitä, että hän ei edelleenkään tunnu ymmärtävän, miksi maaseudun palvelut ja elinvoimaisuus ovat tärkeitä."
Suominen painottaa, että kun maaseudun palveluita pidetään yllä, kyse ei ole mistään hyväntekeväisyydestä jossa kaupunkilaisten tuottamilla rahoilla annetaan tekohengitystä elinkelvottomalle alueelle. Maaseutu vastaa muustakin kuin vain kaupunkilaisten ruuasta.
"Kaupungeissa ei ole kaivoksia, joista niiden lukemattomat teknologiatehtaat saisivat raaka-aineensa. Kaupungeissa ei ole metsiä, joista sellutehtaat tuottavat paperia trendikkäisiin muotilehtiin", Suominen listaa.
"Vihreiden luulisi myös ymmärtävän, että kaupungeissa ei ole tarpeeksi luontoa, jotta sillä voisi torjua teollisen kaupunkikulttuurin luomaa ilmastokriisiä."
"Jos kaivoksiin ei ole teitä, niistä ei myöskään saada malmeja. Jos metsätyöntekijöiden perheille ei ole kouluja eikä terveysasemia, miten heidän on tarkoitus elää työalueellaan?"
Kaupungeilla on asennevamma, Suominen paaluttaa.
"Maaseutu ei ole köyhä, vaan sitä ryöstetään. Kuinka moni Lapin hotelliketju on sijoittanut päämajansa Lappiin?"
"Maaseudulle annettavat rahat eivät ole tukemista, vaan sitä, että osa maaseudulle alunperinkin kuuluvasta rahasta palautetaan sinne, jotta koko sivilisaatiolle tarpeelliset maaseudun toimet pysyisivät toiminnassa."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

