Helsingin Viikissä elää hävinneeksi luokiteltu etelänkoloampiainen – edellisestä havainnosta Manner-Suomessa kulunut yli 100 vuotta
Etelänkoloampiainen pesii ontoissa kasvinosissa ja puunkoloissa. Ravinnokseen se saalistaa pikkuperhosten toukkia.
Etelänkoloampiainen on luokiteltu hävinneeksi Suomesta. Viime kesänä Helsingin Viikissä pyydykseen jääneet seitsemän koirasta kertovat kuitenkin paikallisesta kannasta. Kuva: Pekka MalinenHävinneeksi luokiteltu etelänkoloampiainen on jälleen tavattu Suomesta.
Havainnon teki viikonloppuna Luonnontieteellisen keskusmuseon museomestari Juho Paukkunen käydessään läpi viime vuoden kesäkuussa Helsingin Viikistä kerättyä pyydysaineistoa.
Aineistosta löytyi seitsemän etelänkoloampiaisen koirasta. Määrästä voi päätellä, että kyse ei ole ilmavirtojen tuomista satunnaiskulkijoista, vaan ampiaisella on alueella paikallisesti lisääntyvä, elinvoimainen kanta.
"Varmasti niitä löytyy tulevanakin kesänä. Pyydyksen lähellä oli vanha, lahoava tukkipino. Epäilen että ne ovat pesineet siinä", Paukkunen kertoo.
Etelänkoloampiainen kuuluu erakkoampiaisiin. Se ei siis muodosta suuria yhteiskuntia. Etelänkoloampiainen pesii esimerkiksi puiden koloissa ja ontoissa kasvinvarsissa. Ravinnokseen se saalistaa pikkuperhosten, varsinkin kääriäisten toukkia. Sopivia elinympäristöjä ovat perinneympäristöt, pihat ja aurinkoiset metsänreunat.
Etelänkoloampiainen ei pistä ihmistä ellei joudu puristuksiin esimerkiksi ihon ja vaatteiden väliin.
Viimeinen vahvistettu havainto etelänkoloampiaisesta on Ahvenanmaalta vuodelta 1967. Yksi epävarma havainto on 2000-luvulta. Manner-Suomessa lajia on tavattu viimeksi Rantasalmella 1800-luvulla.
Keski-Euroopassa etelänkoloampiainen on yleinen. Ruotsissa sitä tavataan harvinaisena paikoittain Uppsalan korkeudelle asti.
"Voi olla, että se on vaihtelevakantainen laji, joka silloin tällöin saattaa onnistua lisääntymään Suomessa ja häviää taas", Paukkunen arvelee.
Paukkunen löysi Viikin pyydyksestään toisenkin hyvin harvinaisen ampiaislajin, metsäloisampiaisen. Sitä on löydetty tällä vuosituhannella vain muutaman kerran Suomessa. Laji loisii metsäampiaisen pesissä. Se on luokiteltu vaarantuneeksi.
Edellisen kerran hävinneeksi luokiteltu ampiaislaji löytyi Suomesta vuonna 2009, kun ruokosorjoampiainen havaittiin Lappeenrannassa Venäjän rajan lähellä. Tästä lajista edellinen havainto oli Hämeenlinnasta vuodelta 1950. Ruokosorjoampiaisia on sittemmin löydetty lisää Kaakkois-Suomesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
