huidunperä Kansakunta vanhenee
Päivän ajankohtaisia yhteiskunnan ongelmia on nyt varsinkin vanhustemme asema. Määränsä lisääntyy. Samalla hoivapalvelujen tarve kasvaa.
Asiassa on tapahtunut aikojen myötä suuri muutos. Ennen isovanhemmat kuuluivat perheen yhteyteen varsinkin maaseudulla ja perillinen perheineen piti heistä huolen.
Maaseutu oli väestömme suuri asuttaja ja työllistäjä. Vielä vuonna 1930 peräti 73 prosenttia väestöstä sai toimeentulonsa maataloudesta. Viljelytilojen määrä oli silloin 285 000. Teollisuus työllisti väestöstä vain kymmenesosan.
Siten 1930-luvulla oli yleistä, että maaseudulla kolme sukupolvea eli ja viljeli yhteistä tilaa vanhimpien avustaessa vointinsa mukaan. Maalaiskunnilla toki oli kunnalliskotinsa, mutta ne toimivat lähinnä vain yksinäisten vanhusten viimeisenä elin- ja hoivaympäristönä.
Maaseudulla tapahtui ratkaisevia muutoksia, kun maatalouksien perilliset sittemmin siirtyivät koulutuksenkin seurauksena muihin elinkeinoihin ja jättivät kotikuntansa. Kolmen polven yhteisasuminen ratkaisevasti väheni.
Suomalaisen miehen elinaika oli 1700-luvun jälkipuoliskolla keskimäärin 34 vuotta. Siitä se vähitellen nousi. Jo 1890-luvulla syntyneet miehet ylittivät keskimäärin 50 ikävuotta.
Tällä vuosituhannella syntyneillä miehillä on väestöprognoosien mukaan elettävänään keskimäärin jo 80 vuotta. Naiset ovat miehiä pitkäikäisimpiä. Siten 2010 syntyneillä tyttölapsilla on elinikää edessään keskimäärin 84 vuotta.
Sodat, siirtolaisuus ja rauhan aikaansaaminen ovat vaikuttaneet suomalaisten ikärakenteeseen. Viime sotavuosien vähäinen syntyvyys lisääntyi ratkaisevasti rauhan tultua. Saatiin maan historian suurimmat ikäluokat.
Vuonna 1947 syntyneiden määrä ylitti 108 000, kun se nykyisin on keskimäärin 60 000. Vielä 1948 syntyneidenkin luku nousi yli 87 000:n. Kyse oli siten lähes 200 000:sta sotien jälkeen välittömästi syntyneestä suomalaisesta. Nämä ikäluokat ovat nyt eläkeiässä tai siihen siirtymässä.
Niin sanottujen vanhojen vanhusten eli yli 85-vuotiaiden osuus alkoi meillä sotien jälkeen melkoisesti lisääntyä elinolojen ja lääketieteen edistyessä. Vuonna 1950 maassa oli heitä 9 500. Puoli vuosisataa myöhemmin määränsä oli jo 78 000.
Väestöennusteet toteavat, että tätä ikäryhmää on vuonna 2030 jo 153 000. Kuitenkaan eivät suurimmat, vuosien 1946–1949 ikäluokat ole silloin vielä ylittäneet 85 ikävuoden rajaa. Prosentuaalisesti lukunsa nousi 1950 vallinneesta 0,2 prosentista vuonna 2000 1,5 prosenttiin. Ennusteiden mukaan luku 2030 nousee 2,9 prosenttiin.
Yli 65-vuotiaitten osuus taas väestöstämme kasvaa kolmen lähivuoden kuluessa 0,9 miljoonasta 1,1 miljoonaan ja vuonna 2030 jo 1,45 miljoonaan. Osuus nousee tällöin jo neljännekseen suomalaisista. Sen sijaan 35–64-vuotiaitten osuus laskee 42 prosentista alle 36 prosentin ja alle 14-vuotiaitten osuus vähenee kahdella prosenttiyksiköllä 15 prosenttiin.
Kansakunta siten hiljalleen vanhenee. Meillä on nyt jokaista yli 65-vuotiasta kansalaista kohti 3,3 työikäistä. Uusimpien väestöennusteiden mukaan eläkeikäiset vuonna 2030 muodostavat jo puolet työikäisen väestön määrästä.
Vanhusväestön asema on siis meillä ajankohtainen yhteiskunnallinen ongelma. Huidunperällä todettiin, että vanhustemme hoitotilanteeseen vaikuttaa lääkäripulakin, etenkin maaseudulla. Tanskassa on lääkäreitä 3,4 tuhatta asukasta kohti, Ruotsissa 3,6 ja Norjassa jopa 4,1. Meillä vastaava luku on vain 2,7.
Nykyhallitukselta odotetaan nyt ripeitä toimenpiteitä. Tarvitaan riittävästi ammattitaitoisia lisävoimia hoitamaan vanhuksiamme omissaan kuin hoitokodeissakin sekä hoitolaitoksissa.
Viljelijäväestömme ei tällä kertaa pysty suurta ongelmaa ratkaisemaan.
Kylä-Huinala puolestaan totesi, että vanhusten asia ei ole ainut suurongelmamme. Hoidettava on myös lapsiperheiden asia.
Hallituksella on vakava työ edessään mutta selkeä linja siltä vielä puuttuu.
HEIKINTYTÄR
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
