Korona-asioista vastaavat ministerit kokoontuvat illalla Kiina-suosituksen myötä
Ruotsi vaatii Kiinasta tulevilta matkustajilta koronatestiä lauantaista lähtien.
Mediatietojen mukaan perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kannattaa neljänsien rokoteannosten tarjoamista hoitajille ja ylipäätään terveille työikäisille. LEHTIKUVA / Markku Ulander.Korona-asioista vastaavat ministerit kokoontuvat illalla. STT:n tietojen mukaan kokouksessa käydään läpi EU-maille eilen annettua testisuositusta ja miten Suomi asiaan reagoi.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) on aiemmin kertonut suhtautuvansa varovaisen myönteisesti siihen, että Suomi voisi vaatia Kiinasta saapuvilta matkailijoilta koronatestitodistuksen. Moni maa on jo aiemmin päätynyt samaan ratkaisuun.
Eilen EU-maita voimakkaasti suositeltiin vaatimaan kaikilta Kiinasta saapuvilta matkustajilta negatiivista koronavirustestiä, joka pitäisi tehdä 48 tuntia ennen matkan alkua.
Ruotsi alkaa lauantaista lähtien vaatia Kiinasta saapuvilta matkustajilta negatiivista koronatestiä, ilmoittaa maan terveys- ja sosiaaliministeri Jakob Forssmed uutistoimisto TT:n mukaan. Testivaatimus on voimassa kolmen viikon ajan ja koskee aikuisia ja yli 12-vuotiaita lapsia riippumatta siitä, ovatko matkustajat rokotettuja vai ei.
Testivaatimus ei koske Ruotsin kansalaisia eikä Ruotsissa tai EU-maissa pysyvästi asuvia.
Toimellaan Ruotsi haluaa jarruttaa uusien virusmuunnoksien leviämistä ja siten keventää terveydenhoidon kuormitusta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

