
Sää staattisessa tilassa – paikasta riippuen tiedossa on joko rutkasti aurinkoa tai rankkojakin sadekuuroja
Muutokset säätilassa ovat lähipäivinä hyvin vähäisiä. Länsirannikon lähistöllä esiintyy päivisin monin paikoin sade- ja ukkoskuuroja, mutta suurimmassa osassa maata aurinko paistaa laajalti kirkkaalta taivaalta.
Aurinkoinen hellesää jatkuu suurimmassa osassa maata. Läntisessä Suomessa voi sataa paikoin rankasti. Kuva: Carolina HusuSuomen länsipuolella mutkittelee maatamme hitaasti lähestyvä säärintama. Koillisessa oleva korkeapaine kuitenkin estelee rintaman etenemistä, minkä vuoksi siihen liittyvät sateet rajoittuvat maan läntisimpiin osiin.
Sään yleiskuva oli jo eilen maanantaina varsin selvä – länsirannikon maakunnissa kehittyi päivän mittaan pilviä ja paikoin myös sadekuuroja, kun muualla maassa taivas pysyi selkeänä tai lähes selkeänä koko päivän.
Myös tiistain, keskiviikon ja torstain sään voi summata samoilla lauseilla. Päivä päivältä lännen sadekuurot hieman yleistyvät, ja samalla ukkosen mahdollisuus kasvaa.
Voimakkaita ukkospuuskia näihin kuuroihin ei todennäköisesti liity, mutta rankkasateiden mahdollisuudesta on annettu varoituksia osaan Länsi-Suomen maakunnista.
Lämpötilat kohoavat vahvasti hellelukemien puolelle eritoten idän ja pohjoisen aurinkoisilla alueilla.
Yksittäisillä paikkakunnilla lämpötila käynee ylimmillään noin 30 asteessa, yleisesti päivän ylimmät lukemat ovat 24 ja 28 asteen välillä. Yölämpötilojen vaihteluväli on 8–18 astetta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
