Hollannissa testataan lihavalmisteita myrkkymunakohun jälkimainingeissa
Hollantilaisviranomaiset haluavat nyt selvittää, onko fiproniili-myrkky mahdollisesti vaikuttanut munien lisäksi myös lihaan.
Useita miljoonia hollantilaisfarmien munia on vedetty takaisin Hollannissa, Saksassa ja Belgiassa. LEHTIKUVA/AFPHollannissa myrkkymunakohu on johtanut kananlihan testaamiseen. Hollantilaisista munista on aiemmin löydetty korkeita hyönteismyrkkypitoisuuksia ja miljoonia munia on vedetty myynnistä Hollannissa, Saksassa ja Belgiassa.
Hollantilaisviranomaiset haluavat nyt selvittää, onko fiproniili-myrkky mahdollisesti vaikuttanut munien lisäksi myös lihaan. Paikallisen elintarviketurvallisuusviraston mukaan tutkinta keskittyy muutamaan kymmeneen maatilaan, jotka tuottavat sekä munia että kananlihaa. Viraston tiedottaja Tjitte Mastenbroek kuvailee testejä varotoimenpiteeksi.
Hollantilaisia maatiloja edustava järjestö arvioi, että todennäköisyys myrkyn löytymiselle kananlihasta on pieni.
Elintarvikeviranomaiset ovat aiemmin sulkeneet Hollannissa lähes 140 maatilaa.
Suomen Tullista kerrottiin eilen, että Hollannista on tuotu Suomeen vain vähäisiä määriä kananmunajalosteita viime vuonna ja alkuvuoden aikana. Kuorellisia munia ei ole tuotu Hollannista lainkaan, ja Eviran mukaan toistaiseksi myrkkyä on löydetty ainoastaan kokonaisista munista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
