Hannu Salovaara agronomien vuoden vaikuttaja
Professori Hannu Salovaara valittiin lauantaina Agronomiliiton vuoden vaikuttajaksi. Salovaaraa pidetään Suomen viljateknologian isänä.
Hän on toiminut alan ensimmäisenä professorina Helsingin yliopistossa vuodesta 1987 lähtien ja edistänyt ratkaisevalla tavalla tieteenalansa tietämystä, valintaa perustellaan.
Salovaara on kehittänyt aktiivisesti viljaan liittyviä innovaatioita ja toiminut yhteistyössä yritysten kanssa.
Hän on tutkinut esimerkiksi kauran soveltuvuutta keliaakikoille tai beetaglukaanin kolesterolia alentavaa vaikutusta. Kuluttajille tutuimpia ovat Yosa-kauratuotteet.
Salovaara on kouluttanut koko maatalous-metsätieteellisestä tiedekunnasta valmistuneen viljateknologien ammattikunnan. Lähes 40 vuotta kestäneen yliopistouransa jälkeen hän jäi eläkkeelle kesäkuussa 2015, mutta aikoo jatkaa luennoitsijana jatkossakin.
Salovaaralle luovutettiin Nordean ja Agronomiliiton 1700 euron stipendi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

