Analyysi: Kiinariippuvuudessa piilee vaaroja

Kuva: Piia Ouri

Kiina on noussut muutamassa vuodessa Suomen metsäteollisuuden toiseksi tärkeimmäksi vientimaaksi – sellussa ja sahatavarassa jopa tärkeimmäksi. Se on mahdollistanut suomalaisten yhtiöiden tuotannon kasvun ja tukkipuun hinnan nousun. Tuskin Äänekosken biotuotetehdastakaan olisi syntynyt, jos Kiinan markkinoita ei olisi.

Riippuvuutemme Kiinasta kolkuttelee jo riskirajoja. Varasuunnitelman laadinta olisi tarpeen myös metsäteollisuudessa. Korvaavia markkinoita on vaikea löytää, jos vienti Kiinaan alkaa sakata.

Kiinan talous on noussut pitkään länsimaita nopeammin mutta pääosin velkavetoisesti. Maan kokonaisvelkataakka on huikeat yli 250 prosenttia bruttokansantuotteesta. Kiinassa rakennettiin ensin vientiteollisuus ja sitten vasta teitä, siltoja ja junayhteyksiä.

Viime vuosina nopeimmin ovat kasvaneet kiinteistörakentaminen ja kotimainen kulutus. Kaupunkilaistunut ja keskiluokkaistunut kiinalainen on tottunut vessapaperiin ja kasvopapereihin ja siirtynyt torilla asioimisesta markettien valmiiksi pakattuun ruokaan.

Suomen viennistä Kiinaan yli 90 prosenttia on perussellua ja -sahatavaraa. Monilla yksittäisillä suomalaissahoilla Kiinan viennin osuus on jo pelottavan suuri. Muun muassa Metsä Groupiin kuuluvan Joutsenon sellutehtaan tuotannosta kaksi kolmasosaa myydään Kiinaan. Suuret metsäkonsernit kestävät viennin takkuilua pienempiä paremmin. Kolmen suurimman metsäkonsernin liikevaihdoista Kiinan osuus vaihtelee 9–14 prosentin välillä.

Kiinaa ajaa – jo yhteiskuntarauhan takia – vaurastumisen pakko. Raaka-aineita ei kuitenkaan riitä omien tuotteiden valmistamiseen. Luonnonmetsät ovat hakkuukiellossa, eikä pitkäkuituista havupuuta ole saatavilla. Vain kolmannes maan metsäpinta-alasta on hakkuiden piirissä.

Suomalaiset metsäyhtiöt ja pörssianalyytikot luottavat megatrendien kuten kaupungistumisen, elintason nousun ja verkko­kaupan vetoon. Kiinasta tulee pelkästään Suomeen yli miljoona pakettia joka kuukausi – siis joka kuukausi! Jos Kiinan talous ei romahda, imee maailman suurin sellumarkkina sellua vuotta kohti lisää yhden miljoona­luokan tehtaan verran. Hyvää sellumarkkinoille lupaa, että uutta kapasiteettia ei ole tiedossa seuraavaan kolmeen vuoteen.

Kiinalaiset kuluttajat arvostavat nyt puusta tehtyjä huonekaluja ja suosivat vaaleasävyistä kuusta. Se lupaa hyvää Suomelle. Sen sijaan venäläisten sahureiden selvästi parempi hinta­kilpailukyky merkitsee meille vaikeuksia. Jos Kiina alkaa karsia tuontimaista niitä, joiden metsiä ei kasvateta ja hyödynnetä kestävyyden periaatteita noudattaen, Suomi on vahvoilla.

Liialliseen luottavaisuuteen ei kannattaisi sortua. Kiinasta katsottuna Suomen tuonnin merkitys on häviävän pieni. Maata kiinnostaa Suomessa puukuidun saannin varmistaminen ja korkea teknologinen osaaminen esimerkiksi biopolttoaineissa ja -kemikaaleissa. Pohjoisen silkkitien äärelle suunnitteilla olevista tehdashankkeista päätettäneen tänä vuonna. Kiinalaista rahaa tarvitsevat investoinnit riippuvat varmasti siitä, miten myötämielinen Suomi on puun käytön kasvattamiselle.

Mahdollista on myös, että kiinalaisia kiinnostaa jo olemassa olevien huippuyhtiöidemme valtaaminen, kuten on käynyt Brasiliassa. Tuhatvuotinen maa kurottautuu älyllään, osaamisellaan ja pitkäjänteisyydellään maailmanmarkkinoiden hallitsijaksi asemaan, joka sillä muinoin oli vuosisatojen ajan.

Kirjoittaja on metsänomistaja ja koulutukseltaan metsänhoitaja. Toimittajan töitä hän on tehnyt runsaan 30 vuoden ajan.

Artikkelia varten on keskusteltu Metsä­teollisuus ry:n, PTT:n, sahateollisuuden ja metsäteollisuutta analysoivien asiantuntijoiden kanssa.