Talvivaaran rikosjutun syytettyjä uhkaa jättilasku
Syytettyjä epäillään muun muassa laiminlyönneistä kipsisakka-altaan rakentamisessa.
Näytteitä tulevasta ja menevästä. Vasemmalla metallipitoista liuotusnestettä prosessista ja oikealla kaivokselta poisjohdettua puhdistettua vettä. Kuva: Pekka FaliTalvivaaran ympäristörikosjutun syytettyjä uhkaavat tuntuvat taloudelliset seuraamukset. Syyttäjä vaatii neljältä kaivoksen johtohenkilöltä sekä Talvivaara Sotkamon konkurssipesältä rikoshyötynä valtiolle yhteisvastuullisesti 13,3 miljoonaa euroa.
Syytettyinä ovat kaivoksen perustaja ja toimitusjohtaja Pekka Perä, ex-toimitusjohtaja Harri Natunen, aiemmin kaivoksen johtajana toiminut Lassi Lammassaari sekä metallien talteenoton osastopäällikkö.
Nelikon syyte koskee vuosien 2007–2013 välisiä tapahtumia eli ajanjaksoa ympäristölupahakemuksen jättämisestä kaivoksen toiseen allasvuotoon huhtikuussa 2013 saakka. Talvivaaran kipsisakka-altaalla tapahtui massiivinen vuoto marraskuussa 2012.
Oikeudenkäynnissä käydään läpi muun muassa kipsisakka-altaan rakentamiseen ja käyttöön liittyviä epäiltyjä laiminlyöntejä.
Pekka Perä saa oikeuskäsittelyssä kuulla toisenkin syytteen perusmuotoisesta ympäristön turmelemisesta. Syyte koskee vuodenvaihteeseen 2013–2014 ajoittuvaa päätöstä pumpata kaivostoiminnassa syntyneitä liuoksia Kuusilammen avolouhokseen.
Kaikki syytetyt ja Talvivaara ovat kiistäneet syytteet.
Syytetyille vaaditaan ehdollisia vankeusrangaistuksia ja sakkoja. Kaivosyhtiölle syyttäjä puolestaan vaatii 850 000 euron yhteisösakkoa, mikä on summana suurin mahdollinen.
Oikeudenkäynti alkoi Kajaanissa tänään. Oikeus on arvioinut jutun käsittelyn kestävän noin kaksi kuukautta. Jutulla on kaksi syyttäjää, ja sitä istutaan kolmen tuomarin kokoonpanolla.
Talvivaaran jätevesipäästöjä koskevat vaateet vahingonkorvauksista käsitellään myöhemmin omassa oikeudenkäynnissään. Korvausvaatimuksia on jätetty yhteensä 139.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
