PERJANTAIVIERASMaalaisten puolustamisesta

Vaalikentillä jututin asiallisen oloista kaveria, jolla oli yllään erään ehdokkaan kannatusliivi. Pyysin kaveria esittämään yhden lauseen kehun ehdokkaastaan. Vastaus tuli epäröimättä: Kun se on meidän maalaisten puolustaja!

Saman puolueen kilpailevana ehdokkaana, pinssi ja nimilappu rinnuksiin tällättynä, jäin miettimään vastausta. Mitä tuo vastaus tarkoittaa? Olinhan itsekin maaseudun asukas, kylässä asuva ja ikäni näistä asioista puhunut, kirjoittanut ja 30 vuoden ajan maaseutua ja kyliä monin tavoin ja monissa saleissa puolustanut.

Onko niin, että maalaisuus ja kyläläisyys ovat joidenkin mielestä eri asioita? Sisältyykö maalaisuuteen yhä vaatimus maaseutuelinkeinosta? Eivätkö kylässä asuvat, mutta maailmalta leipänsä hakevat ihmiset olekaan maalaisiksi luettavia? Vai sisältyykö vastaajan mielestä maalaisuuteen jokin sellainen vastakohtaisuus suhteessa kaupunkilaisuuteen, jota vastaaja haluaa tieten tahtoen ylläpitää.

Halusiko hän jotenkin sivuuttaa maaseudun ja kaupungin yhteenkuuluvuuden ja keskinäisriippuvuuden? Vai eikö tuo vaaliaktiivi tuntenut tai halunnut tuntea muita ehdokkaita?

Entä sitten tuo puolustaminen? Siihen sisältyy ajatus, että maalaisuutta vastaan hyökätään.

Totta kyllä, maaseutu on sivuutettu, laiminlyöty ja sitä on ohikehitetty viimeiset neljä vuotta.

Aikoja sitten oli havaittavissa, että 1,2 miljoonan asukkaan maaseutu on yhteiskunnassa vähemmistö. Vaikka se kuinka järjestäytyisi ja äänestäisi omia poikia ja tyttöjä, ei se noin toimien voisi vaikuttaa asioihin. Ei voisi vaikuttaa, ellei sillä olisi hyviä, yhteiskunnan suuren enemmistön hyväksymiä perusteluja.

Johtopäätös liittyy suoraan valtiontalouden tilaan. Ei maaseudulle tässä tilanteessa voi luvata valtionrahaa. Sellaista rahaa ei ole tilanteessa, jossa maltillinenkin hallitus joutuu sopeuttamaan valtiontaloutta kolme miljardia pienemmäksi. Ainoa tapa on tehdä sellaisia reformeja, jotka parantavat paitsi koko Suomen, myös maaseudun toimintamahdollisuuksia. Pitäisi siis valmistella uudistuksia ja rakentaa reformeja.

Maalaisten puolustaminen on siis uudistuspolitiikkaa. Uusien toimintakonseptien rakentamista. Vaikkapa biotaloutta, infrarahastoja, yrityspolitiikkaa tai sote-uudistuksen eteenpäin vientiä. Tämä tarkoittaa, että palvelujen säilyttämisen sijasta pitää vaatia niiden järjestämistavan uudistamista.

Toisin sanoen: mihin merkitysmaailmaan tavallinen äänestäjä haluaa samaistua? Millä yhteiskunnallisella kielellä hän haluaa puhua ja tulla puhutelluksi? Ymmärtääkö maaseudun äänestäjä sitä, että maaseudusta puhuminen ilman maalaisuuteen vetoamista on taidon ja osaamisen merkki? Ymmärtääkö maaseudun ihminen sen, että vaalitilanteessa ehdokkaan on puhuttava samaa kieltä maalla ja kaupungissa? Ymmärtääkö äänestäjä sen, että uusia ideoita esittävät ehdokkaat ovat parempia maaseudun puolustajia kuin ne, jotka nostattavat mieliä maalaisuus-puheella? Ymmärtääkö äänestäjä sen, että kaupungista ääniä saava yleisehdokas saattaa olla maaseudun paras puolustaja?

Vastaus jää himmeiden juttujen sarjaan... Jos ehdokas puhuu ilmastonmuutoksesta tai luonnosta, hänen helposti epäillään vihertyneen liikaa. Miksei se puhu maataloudesta? Onko se maataloutta vastaan?

Teesini kääntää siis otsikon päinvastaiseksi. Kärjistys on lähes lukijaa loukkaava. Se, joka puhuu maalaisten puolustamisesta, ei oikeasti puolusta maaseutua. Maaseutua puolustavat parhaiten sellaiset toimijat, jotka osaavat puhua kaikilla muilla kielipeleillä asioista, jotka avaavat Kylien Suomelle uusia mahdollisuuksia.

Avaa artikkelin PDF