Lentopallomiehet nousivat EM-pudotuspeleihin – Turkki kaatui lopulta
Suomi on vuodesta 2007 lähtien selviytynyt kaikissa EM-turnauksissa alkulohkostaan pudotuspeleihin.Suomen miesten lentopallomaajoukkue nousi tappiotilanteesta voittoon EM-turnauksen alkulohkon päätösottelussaan Turkkia vastaan. Suomi voitti lopulta erin 3–2 ja kiilasi C-alkulohkossaan neljänneksi kaapaten neljännesvälieräpaikan.
Eräpisteet Ljubljanassa pelatussa lohkopäätöksessä olivat Turkkia vastaan Suomelle 25–20, 15–25, 18–25, 25–23, 15–12.
Suomi kohtaa lauantaina Nantesissa neljännesvälierissä iltaottelussa kisaisäntä Ranskan, joka voitti oman alkulohkonsa.
Suomi voitti viidestä EM-alkulohkopelistään kaksi, avauksessa Pohjois-Makedonian ja päätteeksi Turkin.
Suomi on vuodesta 2007 lähtien selviytynyt kaikissa EM-turnauksissa seitsemän kertaa peräkkäin alkulohkostaan pudotuspeleihin.
Ennen Turkki-kohtaamista turnauksessa kolme ottelua peräkkäin hävinneelle Suomelle avautui takaovi neljännesvälieriin raolleen varkain, kun Pohjois-Makedonia kaatoi Suomen peitonneen Valko-Venäjän. Jatkopaikka edellytti voittoa Turkista.
Kahden erän voitto varmisti Turkille jo alkulohkossa kolmannen sijan ja jatkopaikan. Se kamppaili neljännen erän voitosta tasapäisesti Suomen kanssa. Tällä kertaa Suomi oli ratkaisupalloissa varmempi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
