MTK arvostelee viljelijäturvan säästöjä
MTK arvostelee hallituksen säästösuunnitelmien viljelijäturvasta sopivan mahdollisimman huonosti viljelijöiden hyvinvointiin.
Hallitus päätti säästää viljelijöiden sosiaaliturvasta yhteensä 32 miljoonaa euroa.
Luopumistuesta otetaan 12 miljoonaa ja lomituksista 5 miljoonaa euroa, loput saadaan myel-rahoituksesta.
”Leikkaukset viljelijöiden sosiaaliturvaan ovat erittäin valitettavia”, johtaja Timo Sipilä MTK:sta sanoo.
Luopumistuessa loppuu ensi vuoden alusta lisämaan kaupat. Lähisukulaisten välisten sukupolvenvaihdosten ikäraja nousee 59 seuraavana vuonna.
Järjestelmässä tiukennetaan vaateita maatilojen kannattavuudesta.
Viivan alle pitää ensi vuonna jäädä 15 000 euroa yrittäjätuloa. Tänä vuonna riittää 10 000 euroa.
Poistorajaa nostetaan 5 000 euroon vuodessa nykyisestä noin 3 500 euron vähimmäisvaateesta.
Johtaja Antti Huhtamäki Maatalousyrittäjien eläkelaitoksessa arvioi uuden kannattavuusrajan karsivan muutamia pieniä kasvinviljelytiloja luopumistuelta.
Luopumistuen kautta tehdään vuosittain 300–450 sukupolvenvaihdosta. Viime vuonna niitä oli yli 300.
Peltojen vuokraus päättyi, mikä kiritti tahtia etenin loppuvuonna.
Jatkossa sukupolvenvaihdokset siirtynevät enenevästi vapaille markkinoille. Siellä tehdään nyt puolet vaihdoksista. Osa viljelijöistä jatkaa vanhuuseläkkeelle asti.
Maa- ja metsätalousministeriö lähetti viime viikolla lakiluonnoksensa lausunnolle. Lopullisen lakiesityksensä hallitus antaa eduskunnalle syksyllä.
Säästösummansa hallitus haluaa luopumistuesta kasaan vuoden 2016 loppuun mennessä.
Maatalouslomituksista vaaditaan viiden miljoonan euron säästöjä. Huhtamäellä ei ole tarkkaa kuvaa, miten se tehdään. Kohteita on tarjolla vähän.
Lomittajien palkkakulut vievät 90 prosenttia järjestelmän menoista. Toinen kohde on luultavimmin korottaa sijaisavun viljelijämaksuja.
Hyvinvointivaliokunnan puheenjohtaja Mika Nieminen sanoo säästöjen kohdistuvan viljelijöiden hyvinvointiin. Maksujen korotukset vähentävät sijaisavun käyttöä.
”Maksut rajoittavat käyttöä monilla tiloilla nytkin. Tarvetta olisi.”
JUHANI VIITALA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
