Luonto-liitto keskeyttäisi susien seurantapalvelun
Luonto-liitto esittää, että Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos (Rktl) sulkisi pantasusien sijainnista kertovan palvelun ”toistaiseksi”. Liiton mielestä susia metsästetään salaa, kun niiden sijainti saadaan selville internetistä.Maastosta löytyneiden jälkien perusteella pantasusia on jäljitetty laittomasti eri puolilla Suomea. Pohjois-Karjalassa poliisi ryhtyi viikonloppuna tutkimaan epäiltyä pantasuden ampumista, Luonto-liitto kertoo.
”Rktl:n pannoittamien susien karkeat paikannustiedot löytyvät internetistä. Niiden avulla salametsästäjät pääsevät nopeasti susien perään, kun ne siirtyvät jahtiin soveltuvalle alueelle”, Luonto-liiton susiryhmän aktiivi Marko Kettunen sanoo.
Kettusen mielestä moottorikelkkojen ja mönkijöiden jäljet kielivät susien salametsästyksestä.
Kettunen seurasi tilannetta viime viikonloppuna Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maastoissa. Liiton tietoon vastaavia havaintoja salametsästysyrityksistä on tullut eri puolilta Suomea.
Luonto-liitto vaatii viranomaisia puuttumaan susien salametsästykseen yhä voimakkaammin. Liiton mukaan susien ja muiden suurpetojen salametsästys muistuttaa järjestäytynyttä rikollisuutta, johon tulee suhtautua vakavasti.
Susi luokitellaan Suomessa erittäin uhanalaiseksi lajiksi. Ennen kevään pentumiskautta susia arvioidaan olevan 140–155 yksilöä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

