Lukijalta: Ehdotus kodinturvajoukoista unohtaa rajalliset resurssit – viranomaisvastuu ei myöskään kuulu vapaaehtoisille
Kodinturvajoukkojen asemesta varaamisrekisterin perustaminen loisi viranomaisille koulutetun reservin, mikä lisäisi turvallisuutta ja parantaisi yhteiskunnan valmiutta kriisitilanteissa, kirjoittaa Elisa Suutari.Erkki Jänkä ehdotti mielipidekirjoituksessaan (MT 14.8.) kodinturvajoukkojen perustamista. Esitys kuitenkin unohtaa vapaaehtoisten rajalliset resurssit: heillä on omat työt ja perheet. Lisäksi viranomaisvastuuta ei voi siirtää vapaaehtoisille kansalaisille eikä talkootyöllä ylläpidetyille järjestöille.
Lain ulkopuolella toimivien kodinturvajoukkojen asemesta varaamisrekisteri parantaisi kansallista turvallisuutta. Rekisteri keskittäisi aikuisten osaamisen ja velvoitteet poikkeusoloihin, mahdollistaen siviilivarannon tehokkaan käytön. Tämä loisi viranomaisille koulutetun reservin, mikä lisäisi turvallisuutta ja parantaisi yhteiskunnan valmiutta kriisitilanteissa.
Rahoituksen osoittaminen esimerkiksi poliisin tai pelastuslaitoksen tehtäviin sijoitettujen reserviläisten kouluttamiselle lisäisi turvallisuutta pitkällä tähtäimellä. Omaan poikkeusolojen tehtävään ja toimintaympäristöön tutustuminen lisäisi valmiutta toimia ja tunnistaa poikkeavat tilanteet. Turvallisuuden tunteen ja yhteenkuuluvuuden parantuminen vahvistaisivat yhteiskunnan joustavuutta riippumatta tulevaisuuden suunnasta.
Toistetaan toimivaa mallia ja monistetaan Puolustusvoimissa hyväksi todettu malli omasta reservistä muille viranomaisille. Tällöin virkavastuu pysyisi kullakin omista reserviläisistä vastaavalla viranomaisella. Varaamisrekisterin käyttöönotto ja perustamalla viranomaisten reservit lisätään turvallisuutta ja yhteiskunnan varautumista poikkeusoloihin.
Elisa Suutari
varapuheenjohtaja
Suomen Reserviupseeriliiton liittovaltuusto
Heinola
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat











