Kevyempi säätely purkaisi kahden kauppaa
Päivittäistavarakauppa ry uskoo kaupan alan säätelyn pitävän yllä K- ja S-ryhmän valtaa. Luomu- ja lähiruuan suosion pitää näkyä myös kulutusvalinnoissa, jotta ne pysyvät kaupan hyllyssä.Kaupan sääntelyn vähentäminen on paras keino lisätä yritysten määrää ja kilpailua kaupan alalla, sanoi Päivittäistavarakauppa ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto . Se auttaisi sellaisen ilmapiirin syntymistä, jossa uusia yrittäjiä voi tulla markkinoille, hän totesi.
Säätelyä on esimerkiksi aukioloaikojen ja myytävien tuotteiden rajaaminen.
Kaupan keskittyminen on pohjoismainen ilmiö. Tanska, Suomi ja Ruotsi ovat kärjessä EU-maiden vertailussa kaupan keskittymisestä.
Kaikissa kolmen suurimman kaupan toimijan osuus markkinoista on vähintään 80 prosenttia.
Erilaistuva kuluttajakunta
Luoto kertoi, että Päivittäistavarakaupassa uskotaan luomu- ja lähiruuan menekin kasvuun. Nopeaa kasvu ei kuitenkaan tule olemaan.
Hän kertoi toivovansa, että kuluttajat osoittaisivat luomu- ja lähiruuan tarpeen valinnoissaan. ”Harvoin olen kuullut, että kaupasta poistetaan tuote, joka myy erittäin hyvin”, Luoto kiteytti.
Kaupan pitää palvella yhä monipuolisempaa kuluttajajoukkoa. On tarjottava toisaalta halpoja ja toisaalta eettiset valinnat mahdollistavia tuotteita, Luoto kuvaili.
Hän kertoi, että Englannissa voivat parhaiten pienet kivijalkakaupat ja suuret marketit, joista kiireinen asiakas saa tavaransa nopeasti.
Kari Luoto puhui PI-maitoforumissa marraskuussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

