Keskustan Haapaveden valtuustoryhmä palasi taas yhteen: "Puolueella ei voi olla kuin yksi valtuustoryhmä"
Valtuustoryhmä hajosi reilu viikko sitten muun muassa kyläkouluihin liittyvien erimielisyyksien takia.Keskustan Haapaveden helmikuun lopulla hajonnut valtuustoryhmä on palannut jälleen yhteen.
Keskustan Haapaveden kuntayhdistyksen puheenjohtaja Janne Mäkinen korostaa Maaseudun Tulevaisuudelle, että virallisesti valtuustoryhmä ei hajonnut, sillä uutta ryhmää ei ehditty perustaa.
"Kyllä se vakavassa harkinnassa oli näillä muutamalla, että lähtisivät eri ryhmään", Mäkinen myöntää.
Nyt siis ryhmä on jälleen yhdessä. Mäkisen mukaan tilanteen käänsi se, että valtuutettujen kesken käytiin läpi erimielisyyttä aiheuttaneita toimintatapoja. Keskustelussa nousi esille myös se, että valtuutetut ovat lähtökohtaisesti puolueen edustajia, jos heidän on valittu puolueen listoilta.
"Puolueella ei voi olla kuin yksi valtuustoryhmä. Tätä harkintaa ei ilmeisesti oltu riittävän pitkälle tehty", Mäkinen sanoo.
Valtuutetuille korostettiin Mäkisen mukaan sitä, että valtuustoryhmän kautta yksittäisellä kaupunginvaltuutetulla on erillistä ryhmää enemmän vaikutusvaltaa.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

