Kari Vepsä kouluttaa johtajia ja alamaisia
Ympyrätarha on perusedellytys hevosen kouluttamiselle. Kari Vepsän maneesissa on lisäksi erityisesti lännenratsastukseen soveltuva hiekkapohja. Kimmo Haimi Kuva: Viestilehtien arkistoKARKKILA (MT)
Hevoset katosivat vähitellen maataloudesta sotien jälkeen. Kului parikymmentä vuotta, ennen kuin hevosmäärä kääntyi uudelleen nousuun. Hevosen käsittely on pitänyt opetella uudelleen.
”Ihmisillä on paljon ongelmia hevostensa kanssa”, sanoo hevostaitokouluttaja Kari Vepsä.
”On rahaa ja aikaa harrastaa hevosia, mutta ei tiedetä, mikä se hevonen on ja kuinka se käyttäytyy.”
Hevostaitokoulutukset ovat suuressa suosiossa.
”Ollaan vähän pelokkaitakin, koska hevonen on iso eläin. Ja hevonen näkee ihmisestä heti, onko se alamainen vai kenties johtaja”, Vepsä kertoo.
”Jos hevonen toteaa ihmisen olevan alamainen, se käyttäytyy niin kuin sen kuuluukin: Se puree ja potkii. Sitä ei ole koulutettu. Se ei ymmärrä ihmistä johtajaksi.”
Tärkeitä sanoja ihmiseltä, joka on aloittanut hevosten kouluttamisen yli 20 vuotta sitten hankittuaan ensimmäisen oman hevosensa.
”Se hevonen puri, potki ja hyökkäili ihmisten kimppuun. Tallinomistaja antoi ukaasin, että jos ei hevonen kahden viikon kuluttua osaa käyttäytyä, niin se pitää viedä pois.”
Vepsä oli jo silloin yrittänyt hakea kirjoista tietoa hevosen kouluttamisesta.
”Siihen aikaan tietoa oli hankala saada, ei ollut internetiä.”
Vepsä on poiminut vaikutteita useilta eri kouluttajilta eri maissa.
”Kävin Amerikassa kouluttautumassa, katsomassa tunnettujen kouluttajien kuten Brian Nubertin ja Richard Wintersin klinikoita. He vahvistivat käsityksiäni siitä, miten hevosia pitää kouluttaa.”
Kouluttajien päämäärä on sama: Saada hevonen ymmärtämään pehmeästi asioita, jotta siitä tulisi turvallisempi ja sillä olisi hyvä olla ihmisen kanssa.
”Tässä ei ole mitään maagisia juttuja. Kaikki pystyvät tekemään perusasioita, joilla hevosen kanssa tullaan toimeen. Yksikin estetty onnettomuus, vaikka se olisi vain hevosen astuminen ihmisen varpaille, on aina askel oikeaan suuntaan.”
Vepsä tutustui hevosiin pikkupoikana ukin luona Ilomantsissa, missä hän vietti kesälomansa. Hän oli jo nuorena kiinnostunut eläinten kouluttamisesta.
”Tapanani oli kouluttaa mummon kanoja. Opetin ne laskeutumaan maahan, minkä jälkeen ne pystyi nostamaan syliin. Kanaahan et juoksemalla kiinni saa”, Vepsä nauraa.
”En muista ukkini ikinä lyöneen hevosta tai huutaneen niille. Hevosen pystyi haravakoneen kanssa jättämään pellolle, kun porukat lähti kahville. Se seisoi siellä niin kauan odottamassa kuin oli tarpeen.”
”Vaikka kyllä silloin kakarana näkyi huonoakin hevosten käsittelyä, jossain hevosmarkkinoilla.”
Vepsä pitää sekä koulutustilaisuuksia ja esityksiä ympäri maan että ottaa ongelmahevosia koulutettavaksi kotiinsa. Kerrallaan koulutettavia on yhdestä kolmeen.
”Hevonenhan on otus, joka miettii koko ajan elämää ja kuolemaa. Se on pakenijaeläin. Sen takia se tarvitsee aina vahvan, hyvän johtajan, johon se voi luottaa.”
”Johtaja ei kuitenkaan saa olla diktaattori. Sillä kun taito loppuu, alkaa väkivalta.”
Ongelmahevosten suurin ongelma löytyykin usein riimunarun päästä. Omistajan on sitouduttava käymään ja treenaamaan Vepsän valvovan silmän alla.
”Kun omistaja pärjää hevosen kanssa, pääsee hevonen kotiin. Etukäteen ei voi oikeastaan sanoa, kuinka kauan koulutukseen menee. Hankalimmat alkavat valmistua noin kolmen kuukauden kuluessa.”
Ravitalleilla hevosia osataan tyypillisesti käsitellä hyvin.
Vepsän mukaan ongelmia on enemmän ratsupuolella. Ravihevosten käsittely alkaa jo varsana, ja mahdolliset ongelmat häipyvät matkan varrella.
”Ratsuvarsa saattaa olla kaksi vuotta pellossa, ja sitten se yhtäkkiä pitää tehdä ratsuksi. Sitä olisi pitänyt alkaa käsittelemään jo kahden viikon iässä.”
Joillekin ihmisille on vaikeaa tai pelottavaa, jopa noloa tulla pyytämään apua hevosongelmaansa.
”En voi mennä tyrkyttämään jonnekin tallille, että minä nyt tulisin kouluttamaan teidän hevosia. Pitää odottaa, että ihmiset itse uskaltavat tulla kursseille.”
Vepsälle ei ole tullut vastaan yhtään tervettä hevosta, jota hän ei olisi pystynyt kouluttamaan. Koulutusvälineinä Vepsällä on naruriimu, painava, pitkähkö naru ja ympyrätarha.
”Jokaisella tallilla olisi oltava ympyrätarha”, Vepsä painottaa.
Myös ihmiset tarvitsevat koulutusta ja opastusta liittyen hevosen hankintaan ja sen käsittelyyn.
”Kaikkein pahin tilanne on, kun äiti ja murrosikäinen tytär ostavat yhdessä hevosen ja lähtevät kouluttamaan sitä. Tämä harvoin toimii.”
Vepsä kannattaa hevosajokorttia.
”Olisi hyvä tietää kaikenlaista jos aikoo hankkia hevosen. Eikä vain sen käsittelystä, vaan myös esimerkiksi oikeudellisia asioita.”
Vepsä on aloittanut Suomen ratsastajainliiton kanssa yhteistyön, jonka tavoitteena on kouluttaa juuri ihmisiä. Tavoitteena on saada ihmiset ymmärtämään, että hevosia kannattaa kouluttaa ja opastaa, kuinka se tehdään.
Koulutuksiinsa Vepsä on kehittänyt tasojärjestelmän. Halukkaat voivat kouluttautua ensimmäisestä aina kahdeksannelle tasolle asti. Ylimmällä tasolla pitää jo pystyä käsittelemään ongelmahevosia.
”Ratsastusseuroille on koulutuksesta lähtenyt jo tietoa, ja yhteistyötä on tekeillä myös suurien hevosalan oppilaitosten kanssa. Yritän ujuttaa hevoskäsittelyä opetussuunnitelmiin, aluksi vaikka vapaaehtoisena.”
Vepsä yrittääkin kouluttaa myös itselleen työn jatkajia, jotta opettajia riittäisi, kun hevostaitokoulutukset yleistyvät. Kouluttajaksi voi tulla vain tekemällä ja toistamalla, käsittelemällä paljon erilaisia hevosia.
”Olen ikionnellinen, että tämä homma lähtee pyörimään!”
SATU PITKÄNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
