Vihreät lupautuu mukaan hallituksen energiatalkoisiin
Ville Niinistö sai Oulussa siunauksen jatkaa vihreiden puheenjohtajana. Hän aikoo johtaa rakentavaa oppositiopolitiikkaa ja tarjota vaihtoehtoja. Mikko Törmänen Kuva: Viestilehtien arkistoville niinistö
OULU (MT)
Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö puhkuu energiaa haukkua omilleen ”julkisen vallan vastuuta supistavan perusoikeistolaisen” hallituksen ohjelman.
Löytyisikö siitä kuitenkin jotain hyvääkin?
”Hallitusohjelman hyvät asiat jäävät huonojen varjoon”, Niinistö kommentoi MT:lle juuri ennen puoluekokouksen alkua.
Sote-uudistus ja perustulokokeilu saavat häneltä kiitosta, mutta sosiaalitukien leikkaus arveluttaa.
Kivihiilen käytöstä luopuminen on asia, jonka eteen Niinistö mielellään tekee hallituksen kanssa yhteistyötä.
”Hallitus ei kuitenkaan ole kertonut, millä keinoilla ja rahoituksella siihen päästään.”
”Mielellämme kannatamme maatilojen piensähkötuotannon esteiden purkamista ja biokaasun tuotannon edistämistä”, Niinistö lisää.
Niinistö on helpottunut, että maa- ja metsätalousasiat käsitellään eri ministeriössä kuin ympäristöasiat. Muutoin olisi vaara, ettei niiden välillä synny julkista keskustelua.
”Sama riski on, kun asioita hoitaa vain yksi ministeri. Minulla on kuitenkin kova luotto Kimmo Tiilikaiseen (kesk.), että hän pystyy tasapainoisesti yhdistämään ympäristönsuojelun ja luonnonvarojen käytön”, Niinistö sanoo.
Norminpurkutalkoisiin Niinistö suhtautuu kaksijakoisesti.
”Vihreät kannattaa notkeaa hallintoa. Pitää kuitenkin muistaa, että on paljon normeja, jotka luovat kilpailukykyä. Esimerkiksi vesiensuojelu on luonut osaamista ja vientiä puhtaan teknologian alalle”, hän sanoo.
Niinistö on huolissaan, että vihreät arvot jäävät hallituksen taloustavoitteiden jalkoihin.
”Myös vapaaehtoinen metsiensuojelu ajetaan alas, kun suojeluohjelma Metson rahoitusta leikataan.”
Niinistön mukaan kaikki suomalaiset häviävät, jos luonnonsuojelu ajetaan alas.
”Biotalous elää sen varassa, että ekosysteemi toimii.”
Niinistö suomii kovin sanoin hallituksen aikeita säästää koulutuksesta.
”Tämä hallitus on ensimmäinen hallitus Suomen historiassa, joka haluaa alentaa lastemme saaman koulutuksen tasoa. Ja kutsuu sitä omalla uuskielellään uudistamiseksi”, hän totesi linjapuheessaan.
Vihreiden mukaan kaikki koulutusleikkaukset voidaan korvata poistamalla 800 miljoonalla eurolla ympäristölle haitallisia tukia.
Niihin kuuluvat ympäristöväen aiempien listausten mukaan muun muassa liikenteen polttoaineiden tuet sekä eräät kemeratuen muodot, kuten kunnostusojitusten tuet.
Oppositiossa vihreät aikoo puheenjohtajansa mukaan tarjota rakentavia vaihtoehtoja ja pakottaa keskustelun avulla ottamaan ihmisarvon ja ympäristön vakavasti.
Puolueväki iloitsi historian parasta tulostaan eduskuntavaaleissa sekä uusia paikkoja maakunnissa.
Ville Niinistö valittiin perjantaina toiselle kaksivuotiskaudelle puheenjohtajaksi. Haastajia ei ollut.
Varapuheenjohtajiksi valittiin köyhyystutkija Maria Ohisalo Helsingistä sekä kansanedustajat Hanna Halmeenpää Oulusta ja Touko Aalto Keski-Suomesta.
Puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaksi valittiin Kirkon ulkomaanavun yhteyspäällikkö Inka Hopsu. Puoluesihteeri Lasse Miettinen jatkaa tehtävässään seuraavalle kaudelle.
Suvi Niemi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
