Poutainen ja epävakaa sää vuorottelevat – nyt jännitetään, ylittääkö syyskuu lämpötilaennätyksiä
Sumun ja tihkusateen mahdollisuus kasvaa, etenkin päivän ylin lämpötila voi tällöin jäädä vähän ennustettua alemmas. Myös öisen kosteuden haihtuminen on hidasta.Hajanainen vesisadealue väistyy nyt torstaiaamun aikana Itä- ja Pohjois-Suomen yltä yli itään. Sumua voi olla paikoin pitkälle päivään. Iltapäivällä ja alkuillasta on laajalti poutaa sekä ainakin paikoin myös aurinkoista; lähinnä Itä- ja Pohjois-Lapissa sataa vielä paikoin tihkua. Ylin lämpötila vaihtelee 13 ja 19 asteen välillä, aivan pohjoisessa jäädään paikoin 10 asteen vaiheille.
Perjantaiyönä uusi lämmin rintamavyöhyke tuo lounaasta seuraavan sadealueen, joka liikkuu päivän aikana Suomen yli itään ja pohjoiseen. Rintamaan voi liittyä paikallista ukkosta. Pilvisyys on melko runsasta koko maassa - maan etelä- ja länsiosassa sää poutaantuu, sinitaivaskin voi pilkahtaa. Ylin lämpötila on jälleen 13 ja 19, Lapissa 8 ja 13 asteen välillä.
Lauantaina sade on hyvin kuuroluonteista, sen myötä ennustettavuus heikkenee hieman. Etelässä ja lännessä on osaksi aurinkoista. Lämpötila laskee ehkä parilla tai kolmella asteella, mutta edelleen ollaan vähän keskimääräisien lukemien yläpuolella. Päättyvän syyskuun keskilämpötila lienee 2–4 astetta normaalia korkeampi.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





