Vallan mannerlaatat liikkuvat EU-parlamentissa – kaksi perinteistä isoa puolueryhmittymää menetti enemmistönsä sunnuntain EU-vaaleissa
Suurin puolue keskustaoikeisto (EPP) haluaa saksalaisen Manfred Weberin komission puheenjohtajaksi.
Tuntuvan vaalivoiton saanutta liberaaliryhmä Aldea olisi vaikeaa jättää koalition ulkopuolelle ja sama koskee hyvin pärjänneitä vihreitä. Kuva: LEHTIKUVA/AFPVanhat valtarakenteet murtuivat EU-vaaleissa, kun kaksi perinteistä isoa puolueryhmittymää menetti enemmistönsä sunnuntain EU-vaaleissa.
EU-politiikkaa tehdään seuraavat viisi vuotta leveämmillä poliittisilla hartioilla, sillä enemmistöön tarvitaan muitakin puolueita kuin keskustaoikeisto (EPP) ja sosiaalidemokraatit (S&D).
Tuntuvan vaalivoiton saanutta liberaaliryhmä Aldea olisi vaikeaa jättää koalition ulkopuolelle ja sama koskee hyvin pärjänneitä vihreitä.
Komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen (kok.) summasi vaaliyötä maanantaina Helsingissä. EU-myönteisiltä puolueilta vaaditaan hänen mukaansa entistä suurempaa kykyä tehdä kompromisseja.
"Näissäkin vaaleissa kävi aika lailla samalla tavalla kuin monissa kansallisissa vaaleissa, eli vallanjako fragmentoitui (pirstaloitui). Se velvoittaa siihen, että useampi poliittinen ryhmä pitää saada kasaan, jotta päätöksenteon tueksi saadaan riittävä enemmistö", Katainen sanoi politiikan toimittajille.
Euroopan parlamentissa mepit kuuluvat yleensä johonkin poliittiseen ryhmään. Kokoomus ja kristillisdemokraatit kuuluvat EPP:hen, sosiaalidemokraatit S&D:hen ja keskusta sekä RKP liberaaliryhmä Aldeen. Vihreiden mepit istuvat vihreiden ryhmässä ja vasemmistoliitto vasemmistossa. Perussuomalaiset on kuulunut konservatiivien ECR-ryhmään.
Mihin koalitiota sitten tarvitaan, eihän parlamentissa ole oppositio–hallitus-asetelmaa?
Koalitiota tarvitaan, jotta komission puheenjohtajan taakse löydetään enemmistö 751-paikkaisesta parlamentista. Yksi iso nimitys avaa Pandoran lippaan, ja lähiviikkoina poliittiset ryhmät nostavat neuvottelupöydälle tukun muitakin nimityksiä ja asioita.
Samaan aikaan nimitysvyyhti on jäsenmaiden pöydällä. EU-johtajat tapaavat jo tiistaina huippukokouksessa Brysselissä, mutta päätöksiä on lupa odottaa aikaisintaan juhannuksen kokouksesta.
Parlamentti hyväksyy tai hylkää jäsenmaiden ehdokkaan aikaisintaan heinäkuun puolivälissä.
Keskustaoikeistolle tavoite on selvä. Puheenjohtaja Joseph Daulin mukaan puolue haluaa saksalaisen Manfred Weberin komission puheenjohtajaksi.
Suurimman puolueen kärkiehdokkaana Weberin arvioidaan olevan vahvoilla, mutta varmaa hänen valintansa ei ole.
Katainen toivoo, että komission puheenjohtajan valinnasta ei tulisi tarpeettoman vaikeaa.
"Eurooppa-myönteisillä puolueilla on nyt aika iso velvollisuus päästä yhteisymmärrykseen tästä ensimmäisestä askeleesta", Katainen sanoo.
Euroopan parlamentti saa EU-myönteisen puuskan, kun Alde ja Ranskan presidentin Emmanuel Macronin mepit yhdistävät voimansa.
Sekä keskustassa että RKP:ssä ollaan tyytyväisiä Alden kasvavaan painoarvoon. Keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen viestittää, että keskusta on suhtautunut myönteisesti Macronin mukaantuloon.
"Olen iloinen siitä, että RKP kuuluu niihin puolueisiin, jotka ovat edustettuina tässä ryhmässä, jossa myös meidän äänemme tulee kuulumaan", sanoo RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.
Myös oikeistopopulistit aloittavat jo tällä viikolla neuvottelut yhteisestä ryhmästä. Puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoi MTV:n Huomenta Suomessa matkustavansa itse tällä viikolla Brysseliin keskustelemaan ryhmän muodostamisesta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
