Joko luomu siirtyy sanoista tekoihin?

Suomessa on koko EU-jäsenyyden ajan on keskusteltu siitä, että meidän pitää olla Euroopan luomumaa numero yksi.

Välillä keskustelu on vaimennut pienen joukon muminaksi, toisinaan on kaikunut valtioneuvostosta asti.

Keskustelun innoittamana on perustettu yhdistyksiä ja työryhmiä sekä käynnistetty hankkeita ja projekteja. Välillä on istuttu seminaareissa.

Vuodet kuluvat ja paperipinot kasvavat. Seminaarien piirtoheitinkalvot ovat vaihtuneet powerpoint-esityksiin.

Luulisi, että kaikella istumisella ja puhumisella olisi saavutettu jotain kouriintuntuvaa. Nyt on saatu aikaan lähinnä kovakantisia raportteja ja seminaarisämpylöitä.

Suomi ei edelleenkään ole Euroopan johtava luomumaa, saati että luomu olisi noussut kansallisesti siivilleen.

Mikä meni pieleen? Vastaajasta riippuen kapuloita luomun rattaisiin heittää joko EU, kauppa, teollisuus tai tuottajat. Välillä syytettyjen penkillä istuvat suurkeittiöt tai hankintalaki. Kuluttajakin on saanut osansa arvostelusta.

EU, tuo mystinen säädösten sampo, suoltaa sisuksistaan sellaisia byrokratian kiemuroita, ettei luomulla ole tulevaisuutta.

Kauppa vetää välistä minkä kerkiää. Teollisuus ei edes kiinnostu luomusta. Tuottajat tuottavat liian vähän ja huonoa laatua, eivätkä suurkeittiöt suosi muuta kuin bulkkia. Kuluttaja poimii koriinsa vain halpatuotteita.

Sama virsi jatkuu vuodesta toiseen. Välillä joku älähtää, että koko ketjun pitäisi tehdä yhteistyötä. Seminaarillinen kuuntelijoita nyökkää ja hymistelee. Sitten muistetaan todeta, että kyllähän me, mutta kun ne muut.

Lähes 20-vuotisen keskustelurupeaman tuloksena on aika luopua hokemasta, että kaikki suomalainen maatalous on lähes luomua, koska näin ei ole.

Luomutuotanto on EU-säädöksin määritelty tuotantotapa eikä käsitteiden sotkeminen edistä kenenkään asiaa.

Enää ei kannata jankuttaa, että luomu on mahdollisuus. Sellaiseksi se todella jääkin, jos ei vihdoin myönnetä, että osalle maanviljelijöistä, teollisuusyrityksistä tai kauppiaista luomu on kannattavaa ja tehokasta liiketoimintaa. Se synnyttää yleensä työpaikkoja, tavaroita ja palveluita; jotain sellaista, mistä me kaikki hyödymme.

Päivittäistavarakauppojen väkinäisten luomuosastojen tilalle tarvitaan ensimmäinen rohkea kauppias, joka tekee luomusta marketin sisäänvetotuotteen.

Ympäristöstä ja eläinten hyvinvoinnista kiinnostuneiden kuluttajien joukko kasvaa, mutta tuotteiden elinkaaren selvittäminen on monelle liian työlästä. Kauppias voi helpottaa heidän elämäänsä ja kertoa näyttävästi, mihin asioihin luomua ostamalla pystyy vaikuttamaan.

Tuotteesta ja tuotantotavasta riippumatta kuluttajan syyllistäminen ei johda mihinkään, sillä raha on ainoa motivaattori, jolla on lopulta merkitystä.

Jos kuluttaja kokee, että luomua ostaessaan hän saa rahoilleen vastinetta, hänen valintansa on helppo. Viljelijän pitää vain tuottaa, teollisuuden valmistaa ja kaupan myydä sitä, mitä halutaan.

Suomalaiset eivät vuosikausiin ole suhtautuneet yhtä myönteisesti maatalouteen ja ruokaan kuin nyt. Tätä tilaisuutta luomulla ei ole varaa hukata, koska toista samanlaista ei ehkä enää tule.

maija.ala-siurua@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF