
Lähiruoka siivitti Keskon ruokakauppaa
Kesko-konsernin päivittäistavarakauppa kasvoi huhti–kesäkuussa vajaat kolme prosenttia – lähiruuassa myynti lisääntyi 15 prosenttia."Kalan myynti kasvaa sekä kiloissa että euroissa", kertoi Keskon päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Ari Akseli.
Akselin mukaan ylipäänsä lähiruoka on nyt K-ryhmän ruokakaupassa kiivaimmin kasvava tuoteryhmä.
Keskiviikona alkuvuoden tuloksensa julkistaneen Kesko-konsernin päivittäistavarakaupan liikevaihto nousi vuoden toisella neljänneksellä 2,9 prosenttia viime vuoden vastaavasta 1 329 miljoonaan euroon. Kasvu oli vahvinta lähimarkkinassa.
Lähimarkkinalla Kesko tarkoittaa K-market-ketjua sekä osaa supermarketeista.
Pääjohtaja Mikko Helanderin mukaan Kesko on lähimarkkinassa "selvä markkinajohtaja. Koko päivittäistavarakaupassa K-ryhmä on markkinakakkonen, Helanderin mukaan 37–38 prosentin markkinaosuudella.
Ykkösen asemaa päivittäistavarakaupassa pitää S-ryhmä.
Nyt ostovoiman kasvaessa laadun merkitys korostuu aikaisempaa enemmän. Laadun korostaminen on osa Keskon strategiaa, jonka kaupparyhmä katsoo toimivan hyvin nykyisessä markkinatilanteessa.
K-ryhmä on pystynyt Helanderin mukaan kasvattamaan markkinaosuuttaan erityisesti ruokakaupassa.
"Kaikesta ruuasta Suomessa noin 40 prosenttia tulee K-ryhmän toimittamana", Helander ynnäsi myös horeca-ketjun mukaan laskelmaan.
Huhti–kesäkuun liikevaihtoa kasvatti pääsiäisen ajoittuminen huhtikuun puolelle, kun se viime vuonna oli maaliskuulla. Lämmin kesä on myös kilisyttänyt kassoja.
Kalan myynti on kasvanut Ari Akselin mukaan trendinomaisesti.
Grillikaudella kalaa ostetaan grilliin. Kuluttajat haluavat kalan pidemmälle tuotteistettuna, mikä nostaa kalan hintaa.
Esimerkiksi Helsingin Postitalon K-marketin kalatiskillä ahvenfileet maksoivat tiistaina 39 euroa kilo.
Kuluttajat haluavat kotimaista kalaa, mutta Akselin mukaan esimerkiksi kotimaisen ahvenen saatavuus on ollut heikkoa.
Kesko on tyydyttänyt kuluttajien kalankysyntää myös tuontikalalla kuten turskalla. Ammattikalastajat ovat käyneet vähiin Suomessa. Tukkuliike Kespro osti Kalatukku E. Erikssonin ja Reinin Lihan. Reinin Lihan yrityskauppa toteutui kesäkuussa ja E.Erikson siirtyi Kesprolle katsauskauden jälkeen 2. heinäkuuta.
Keskon vertailukelpoinen liikevaihto ja kannattavuus paranivat kaupparyhmän kaikissa ydinliiketoiminnoissa.
Päivittäistavarakaupassa Suomen Lähikaupan integraatio ja kauppojen siirto kauppiaille on nyt saatettu loppuun. Kesko sai yritysostollaan 700 miljoonaa euroa lisämyyntiä ja 30 miljoonan euron synergiahyödyt. Rahaa Kesko käytti investointiinsa 60 miljoonaa euroa kauppahintana ja 60 miljoonaa euroa integraatiokustannuksina.
Yhteensä 380 uudistettua K-Marketia siirrettiin kauppiaille kesäkuun loppuun mennessä. Helanderin mukaan myynnin kehitys on ollut vahvaa myös sen jälkeen, kun kaupat ovat olleet kauppiailla.
Kesko raportoi nyt viimeisen kerran Suomen Lähikaupan osuudesta.
Lue myös:
Kesko paransi liikevoittoaan: "Ostovoiman kasvaessa laadun merkitys korostuu"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

