Niinistö syyttää Sipilää Terrafamen mainostamisesta–esiintyy itse Talvivaara-kypärä päässä kaivoksella
Vihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön mielestä pääministeri Juha Sipilä (kesk.) teki eilen käytännössä mainosvideon kaivokselle, kun hän esiintyi Terrafamen vaatteissa ja kehui kaivosta. Ville Niinistö käytti kuitenkin itse Talvivaaran kypärää käydessään kaivoksella vuonna 2011.
Ville Niinistö vieraili Talvivaaran kaivosalueella vuonna 2012 mainoskypärä päässään. Kuva: TalvivaaraVihreiden puheenjohtajan Ville Niinistön mielestä pääministeri Juha Sipilä (kesk.) alensi arvovaltaansa eilisellä vierailullaan Terrafamen kaivoksella Sotkamossa.
Niinistön mielestä Sipilä teki käytännössä mainosvideon kaivokselle, kun hän esiintyi Terrafamen vaatteissa ja kehui kaivosta medialle, STT kertoo.
Sipilällä oli päässään Terrafamen mainospipo ja yllään yhtiön toppa-asu. Terrafame on valtion omistama yhtiö.
Niinistö itse käytti yksityisen Talvivaara-yhtiön kypärää vieraillessaan kaivoksella ympäristöministerinä vuonna 2011. Kypärä on kaivosalueella vieraileville pakollinen turvavaruste.
Niinistön mukaan Sipilän viesti oli kohdistettu sijoittajille, joita hallitus yrittää houkutella entiselle Talvivaaran kaivokselle.
Sipilä luonnehti eilen, että Terrafamen johdolla alueella tapahtunut edistyminen ympäristö- ja prosessiasioissa on ihme. Pääministeri myös sanoi, ettei kaivoksen alasajo ole enää vaihtoehto.
Niinistön mielestä tapaus oli härski.
"Minusta se oli aika härski episodi, että pääministeri Terrafamen mainospipo päässä menee markkinoimaan tätä ihmeenä, kun veronmaksajien rahoja laitetaan edelleen kymmeniä miljoonia euroja kuukaudessa kaivoksen tekohengitykseen samaan aikaan, kun hallitus leikkaa koulutuksesta ja pienituloisilta."
Suurimmalta oppositiopuolueelta SDP:ltä hallituksen päätös jatkaa kaivoksen toimintaa saa ymmärrystä.
"Alasajo maksaa paljon. Se, mikä nyt on tiedossa asiantuntijoiden arvioina, kertoo, että tässä on järkevää sitä toimintaa jatkaa niin kauan, että sieltä saadaan ne yksityiset mukaan", sanoo SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne.
Sipilä perusteli toimittajille eduskunnassa asuvalintaansa sillä, että kaivosalueella täytyy olla Terrafamen suojavaatetuksessa.
Sipilä sanoi aiemmin tänään Ylen Ykkösaamussa, että valtio voi saada takaisin kaikki Terrafameen sijoittamansa rahat. Sipilä sanoi, että Talvivaaran entisen kaivoksen tilanne on parantunut huomattavasti eikä ulkopuolisen rahoituksen suhteen tarvitse hyväksyä huonoja ehtoja.
Lisätty klo 18:50: Kypärä on pakollinen turvavaruste kaivosalueella.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
