Fiskars aloittaa yt-neuvottelut myymäläverkostossaan Suomessa
Yhtiö suunnittelee sulkevansa joitakin myymälöitä ja laajentavansa toisia myymälöitä.
Fiskars suunnittelee joidenkin myymälöiden sulkemista ja toisten laajentamista. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄFiskars aloittaa yt-neuvottelut Suomen myymäläverkostossaan. Neuvottelut koskevat 113:a työntekijää, ja ne voivat vaikuttaa enintään 53 henkilöön. Fiskars kertoo odottavansa, että yt-neuvottelut johtavat työsuhteiden päättymisiin tai muutoksiin työsopimusten ehdoissa.
Konserni suunnittelee myymäläverkostonsa kehittämistä sulkemalla joitakin myymälöitä ja laajentamalla toisia myymälöitä. Alustavasti suunnitellaan myös yhden uuden myymälän avaamista.
"Jatkamme strategiamme toteuttamista pitkän aikavälin taloudellisten tavoitteidemme mukaisesti. Meidän on sopeuduttava ketterästi jatkuvasti muuttuvaan toimintaympäristöön, johon muun muassa covid-19-pandemia on vaikuttanut", kertoo toimitusjohtaja Nathalie Ahlström tiedotteessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
