Kaikki apteekit eivät vieläkään ole saaneet edes hätätilauksia – osan tilanne paranemassa
Pikakyselyn perusteella Apteekkariliitto arvioi, että lääkejakeluongelmat ovat alkaneet helpottaa noin joka kuudennessa apteekissa.
Oriolan toimitusvaikeudet tulivat kaikille yllätyksenä, sanoo Lääketeollisuuden lääkepoliittinen johtaja. LEHTIKUVA / Mikko StigApteekkariliitto arvioi, että Oriolan lääkejakelun ongelmat ovat alkaneet helpottaa noin joka kuudennessa apteekissa. Tieto on suuntaa antava, sillä kyseessä on tekstiviestillä tehty pikakysely. Sen piirissä on vajaat 600 apteekkaria, kertoo liitto.
Vastaavan pikakyselyn perusteella liitto päättelee, että noin neljänneksellä apteekeista on jäänyt lääkkeiden hätätoimituksia saamatta tämän viikon aikana.
Jakeluongelmat ovat osittain alkaneet jo viime viikon lopussa, Apteekkariliitosta kerrotaan.
Lääkejakelun ongelmat alkoivat, kun lääketukkuri Oriola uudisti tietojärjestelmiään. Sen myötä osa lääkkeiden toimituksista on jäänyt viime päivinä jumiin.
Apteekkariliitto pitää tilannetta vakavana, semminkin kun lääkejakelu normaalisti toimii nopeasti ja luotettavasti. Myös Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on huolissaan jakelukatkoksista ja niiden mahdollisista vaikutuksista potilasturvallisuuteen.
Apteekkariliiton farmaseuttinen johtaja Charlotta Sandler kertoo, että lääkejakelu perustuu siihen, että apteekki saa tilaamansa valmisteet vuorokaudessa.
"Lääkkeitähän Suomessa on, ne vain makaavat Espoon varastolla, koska tietojärjestelmäsyistä niitä ei pystytä toimittamaan."
Apteekkariliiton aiemmin viikolla keräämien tietojen mukaan noin kaksi kolmesta apteekista ilmoitti, että niiltä puuttuu lääkkeitä merkittävästi.
Nyt apteekit metsästävät lääkkeitä naapuriapteekeista tai muilta paikkakunnilta ja tekevät yhteistyötä sairaaloiden kanssa.
Lääketeollisuus ry pitää Oriolan lääkkeiden toimitusongelmia hyvin valitettavina ja yllättävinä. Yhdistyksen lääkepoliittinen johtaja Sirpa Rinta luonnehtii tilannetta ainutlaatuiseksi. Hän huomauttaa, että toimitusvaikeudet ja Oriolan tietojärjestelmäongelmat tulivat yllätyksenä kaikille.
Eiväthän tällaiset seikat saisi vaikuttaa lääkehuollon kannalta näin keskeiseen asiaan. Tämä on todella valitettavaa, Rinta toteaa.
Hän luottaa, että Oriola saa järjestelmät kuntoon nopeasti ja että yhtiö tekee kaikkensa, jotta sen jakelu alkaisi toimia.
Tällaista ei saisi tapahtua. Tässä on potilaiden lääkehoitojen jatkuvuus vaakalaudalla, ja tämä on siinä mielessä hyvin vakava asia.
Rinta sanoo, että hänen tiedossaan ei ole, että vastaavaa olisi koskaan aiemmin tapahtunut Suomessa. Apteekkariliiton Sandler muistelee, että ainoastaan joskus ankaran pakkasen tai myräkän vuoksi jokin yksittäinen kuljetus on voinut jäädä menemättä perille.
Oriolan mukaan viivästykset lääketoimituksissa jatkuvat ainakin vielä tänään, mutta lääkkeiden toimituskyky paranee koko ajan. Yhtiö on pahoitellut tilannetta.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri varoitti keskiviikkona, että Oriolan toimitusvaikeudet voivat uhata jo potilasturvallisuutta, ellei järjestelmää saada pikaisesti toimimaan.
Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea teki keskiviikkona tarkastuskäynnin Oriolaan. Fimean tietojen mukaan toimitusongelmat olivat pahimmat Varsinais- ja Pohjois-Suomessa. Fimea edellyttääkin, että Oriola parantaa asiakastiedotustaan viipymättä.
Fimean edustajat keskustelevat Oriolan kanssa tänään siitä, missä mennään ja mitä eilisillan, yön ja aamun aikana on tapahtunut, kertoo johtaja Eija Pelkonen. Hän arvioi, että lääkkeiden toimitusten viivästykset ja tilaussuman purku voivat heijastua apteekeissa vielä ensi viikollakin, vaikka toimitusvarmuus jatkuvasti paranee.
"Tilanne on vakava, koska se on poikkeuksellinen. Meillä on lääketukkukauppa, joka vastaa lähes puolesta maan lääkejakelusta apteekeille ja sairaaloille. Jos ketju ei toimi kuten sen pitäisi, näkyy se äkkiä ongelmina."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
