Harvinainen valkoturkki vilahtelee tuntureilla - naalista enemmän havaintoja kuin vuosiin
Naali on tänä vuonna havaittu Utsjoen ja Enontekiön tuntureilla parikymmentä kertaa, kerto Metsähallitus.Naalit liikkuvat tunturialueilla yli valtakunnanrajojen, mutta Suomessa ei tiettävästi ole pesinyt naaleja vuoden 1996 jälkeen. Sitä pidetäänkin maamme uhanalaisimpana nisäkäslajina.
Naalin harvinaistuminen kiihtyi 1980-luvulla. Mahdollisia syitä on useita. Ketut kilpailevat monin paikoin samoista elinympäristöistä ja valtaavat vanhoja naalin pesiä.
Lisäksi sopuli- ja myyrähuiput ovat loivempia kuin aikaisemmin, ja haaskojen määrä on vähentynyt.
Naalien vanhoja pesäpaikkoja on tiedossa noin 200, ja Metsähallitus tarkastaa ne joka vuosi.
Jos pesiltä havaitaan kettuja, ne poistetaan ennen pesimäkauden alkua. Vuosittain poikkeusluvilla on tapettu 200–500 kettua naalin suojelemiseksi.
Koko Pohjois-Skandinaviassa arvellaan elävän noin 50 naalia. Ruotsissa naali on yleistynyt ruokinnan avulla. Suomessakin on muutama ruokintapaikka ja riistakamera.
Naalihavaintoja voi ilmoittaa Metsähallitukselle: tuomo.ollilla (at) metsa.fi tai puhelimitse 0400 241 448
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

