Luonto saa oman liputuspäivän Suomessa ensimmäisenä maana maailmassa
Suomen luonnon päivänä liputetaan 26.8.2017.Ensi vuonna Suomesta tulee maailman ensimmäinen maa, joka virallisesti liputtaa luontonsa kunniaksi. Sisäministeriö on antanut liputusmääräyksen ensi vuoden Suomen luonnon päivälle, eli elokuun viimeiselle lauantaille 26.8.2017.
"Tekemämme kyselyn mukaan yhdeksän kymmenestä suomalaisesta haluaa juhlistaa Suomen luontoa itsenäisyyden satavuotisjuhlavuonna. Se on siis mitä parhain aihe uudelle liputuspäivälle", sanoo Suomi 100 -juhlavuoden pääsihteeri Pekka Timonen.
Timosen mukaan luonnon vahva esilläolo satavuotisjuhlinnassa on herättänyt suurta kansainvälistä kiinnostusta.
Luonto ja siihen liittyvät ohjelmat olivat keskeinen tekijä, kun suuret kansainväliset matkailumediat Lonely Planet ja National Geographic listasivat Suomen ensi vuoden parhaimpien matkakohteiden joukkoon.
Idea liputukseen syntyi Suomen luonnon päivän alkuperäisissä taustaorganisaatioissa. Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen ympäristökeskus SYKE, Metsähallituksen luontopalvelut ja Biologian ja maantieteen opettajien liitto tekivät ehdotuksen sisäministeriölle siitä, että Suomi liputtaisi luonnolleen Suomen luonnon päivänä 2017.
Ensi vuonna Suomen luonnon päivä on laajentunut neljään luonnon päivään, joiden takana on jo nyt noin 50 organisaatiota.
4. helmikuuta sukelletaan talveen, 20. toukokuuta villiinnytään keväästä, 17. kesäkuuta rakastutaan kesäyöhön ja 26. elokuuta juhlitaan Suomen luontoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

