
Korona muutti kysyntää – perennat, polkupyörät ja paistinpannut kävivät kaupaksi Prismoissa
Korona-aikana paistinpannujen, maalien, pyörien ja perennojen kauppa kävi kuin siimaa S-ryhmän marketeissa. Sukkahousut ja matkalaukut jäivät hyllyyn.Tulosjulkistaja S-ryhmä tutki korona-ajalta, mitkä tuotteet sen marketeissa ja vähittäiskaupassa kävivät kaupaksi, ja mitkä jäivät hyllyyn.
Rautakaupan osastolla maalien kauppa on käynyt hyvin, kun koteja ja mökkejä on mitä ilmeisimmin remontoitu oikein urakalla. Prismoissa maaliskuun toisen viikon ja heinäkuun lopun ajalla maalien myynti kasvoi edellisvuodesta 33 prosenttia.
Polkupyörien kauppaan tuli puolet lisää ja kuntoiluvälineiden myynti kasvoi yli 280 prosenttia.
Perennat ja paistinpannutkin kuuluivat S-ryhmän Prismojen bestsellereihin.
Kun maassa on siirrytty laajamittaisesti toimistoista koteihin etätyöhön ja asiakastapaamiset neuvotteluineen ovat siirtyneet verkkoon, työelämän kulutustuotteiden myynti on vähentynyt.
Tästä kertoo esimerkiksi denier-sukkahousujen myynnin 60 prosentin lasku samalla ajalla. Matkalaukkujen myynnistä on lähtenyt 85 prosentti viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.
Entä miesten housut? Miinusta 31 prosenttia.
" Rakkaat suomalaiset, lopettakaa jo paistinpannujen hamstraaminen ja ostakaa matkalaukkuja!", kehotti SOK:n matkailu- ja ravitsemuskaupan ketjujohtaja Harri Ojanperä.
Hotellit kun myös kaipaisivat lisää asiakkaita.
Kauppa kävi myös verkossa, Prisma.fi:n myyntipiikit ovat parhaimmillaan olleet jopa 16-kertaisia, S-ryhmä raportoi tulosjulkistuksensa yhteydessä.
Lue lisää:
Tulosjulkistaja-SOK esittää ruuan arvonlisäveron laskemista jopa alle puoleen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

