Päivän kysymys Vieläkö on nälkätaitelijoita?
Ammattitaiteilijoiden työ ja sen myötä tulot ovat muuttuneet viime vuosina yhä epävarmemmaksi, kertoo Teollisuustaiteen Liitto Ornamo.
Vieläkö vanha sanonta nälkätaiteilijasta on ajankohtainen, Ornamon asiantuntija Anna Rikkinen?
Kyllä se valitettavasti on. Aina ei muisteta, että taiteilijakaan ei elä vain taiteen tekemisen synnyttämästä tunteen palosta. Taiteilijan työ on ammatti ja ammatista kuuluu saada palkkaa.
Täytyy muistaa, että taiteilijat ovat saaneet työhönsä koulutuksen. Monet ovat suorittaneet jatkotutkintoja ja tehneet opintoja ulkomailla. Taide on se työ, mitä he haluavat tehdä ja johon heillä on osaamista.
Mistä taiteilijoiden tulot yleisimmin muodostuvat?
Monista pienistä puroista: yleisiä ovat apurahat, teosmyynnit, opetus ja muut taiteeseen liittyvät työt. Monet taiteilijat joutuvat kuitenkin hankkimaan lisäansioita aivan muista, taiteeseen liittymättömistä töistä, esimerkiksi kaupan kassalta. Ja heitäkin on, jotka joutuvat elämään sosiaaliturvan varassa.
Millaisilla keinoilla taiteilijoiden toimeentuloa voitaisiin parantaa?
Tärkeintä olisi karsia taiteilijan tekemän ilmaisen työn osuutta. Sitä ovat esimerkiksi näyttelyiden tekeminen, sillä siitä taiteilijat eivät yleensä saa korvausta.
Suomessa on varsin vähän käytössä malli, jossa taiteilijoille maksetaan tekijänoikeuteen perustuva korvaus näyttelyssä olevista töistä. Pahimmassa tapauksessahan taitelija on tehnyt jonkin työn nimenomaan johonkin näyttelytilaan. Kyseessä olisi korvaus teoksen esittämisestä.
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
