
Suomen sähkö on 15 prosenttia Ruotsia kalliimpaa – sähköä tuotiin enemmän kuin koskaan
Tuonnin osuus sähköstä oli 23 prosenttia. "Sähköntuotanto on Suomessa liian niukkaa."Sähkön tukkuhinta laski Suomessa kuusi prosenttia viime vuonna. Ruotsissa sähkö on kuitenkin noin 15 prosenttia halvempaa kuin Suomessa, mikä ohjaa osaltaan teollisuuden investointeja Ruotsiin.
"Sähköntuotanto on Suomessa liian niukkaa", Energiateollisuuden johtaja Pekka Salomaa sanoo.
Suomi on tuontisähkön varassa, tuonnin osuus oli 23 prosenttia kulutuksesta. Sähköä tuotiin eniten Ruotsista, mutta myös Venäjältä. Sähköä tuotiin enemmän kuin koskaan.
Ruotsissa sähköä tuotetaan enemmän kuin kulutetaan, Suomessa päinvastoin. Maiden välinen siirtoyhteys ei ole riittävä, mutta uutta siirtoyhteyttä ollaan parhaillaan suunnittelemassa Lappiin. Sen on arvioitu valmistuvan 2025.
"Tarvitsemme lisää kotimaista uusiutuvaa ja muuta päästötöntä tuotantoa. Hintaeron takia Suomessa on paremmat edellytykset investoida sähköntuotantoon kuin Ruotsissa", Salomaa toteaa.
"Nyt täytyy pitää huolta siitä, että tuulivoiman luvitus on joustavaa ja että Suomesta löytyy riittävästi alueita, joille tuulivoimaa saa rakentaa."
Itä- ja Pohjois-Suomen kunnat ja maakunnat sekä tietyt tuulivoimayhtiöt ovat arvostelleet Puolustusvoimia siitä, että tuulivoiman rakentaminen estetään lähes täysin idässä ja osittain pohjoisessa tutkien vuoksi.
Sähkön tukkuhintaa maksavat teollisuus ja energiayhtiöt. Kotitalouksien maksama sähkönhinta riippuu sähkösopimuksista.
Sähkön kulutushuippu oli viime vuonna 28. tammikuuta aamulla kello 8–9, jolloin sähköä kului 14 723 megawatin teholla. Koko tammikuun sähkönkulutus oli Suomen historian korkeimpia.
Ostovoimakorjattu sähkönhinta oli Suomessa kolmanneksi halvin Euroopassa Islannin ja Norjan jälkeen.
Todellinen kotitaloussähkön verollinen kokonaishinta Suomessa oli 17,34 senttiä kilowattitunnilta, kun EU-28:n keskiarvo oli 21,47 senttiä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


