Yhdysvalloissa työtön jää helposti oman onnensa nojaan
Työttömyysturva ei ole asiantuntijan mukaan ollut USA:ssa yhtä heikko kymmeniin vuosiin.
Työttömyysprosentti on Yhdysvalloissa alimmillaan sitten vuosikymmenen vaihteen laman. Kuva: Joe RaedleYhdysvalloissa työttömyysturvaa on heikennetty viime vuosina merkittävästi samaan aikaan, kun maa on toipunut lamasta ja työttömyys on vähentynyt tasaisesti.
Vanhempi lakimies George Wentworth National Employment Law Project -järjestöstä kertoo, että työttömyysturva ei ole ollut näin heikkoa kymmeniin vuosiin.
Kitsaimmissa osavaltioissa Floridassa ja Pohjois-Carolinassa työttömyyskorvausta saa nykyisin vain kolmen kuukauden ajan. Mikäli työttömyys jatkuu pidempään, työtön ei todennäköisesti saa yhteiskunnalta minkäänlaista tukea. Kaikkein köyhimmille on tarjolla toimeentulotuen tyyppistä avustusta, mutta muut työttömät joutuvat pärjäämään omillaan.
Lisäksi osa osavaltioista on tiukentanut vaatimuksia, jotka työttömän täytyy täyttää saadakseen korvausta tai on alkanut valvoa perinteisiä vaatimuksiaan aiempaa tiukemmin. Tyypillinen työttömyyskorvauksen ehto on, että työttömän on kyseltävä viikoittain töitä useilta työnantajilta ja pystyttävä todistamaan viranomaisille yhteydenottonsa.
Wentworth kertoo, että vuosikymmenen vaihteen molemmin puolin vallinnut syvä lama aiheutti työttömyyden, johon osavaltioiden työttömyyskassat eivät olleet osanneet varautua, ja työttömyyskassat pääsivät tyhjenemään. Kun lama hellitti, osavaltiot halusivat saada kirstunsa taas täytettyä ja alkoivat heikentää työttömien etuuksia.
Työttömyysprosentti on Yhdysvalloissa alimmillaan sitten vuosikymmenen vaihteen laman. Työikäisistä työttömiä on nyt 4,1 prosenttia, kun heitä laman aikaan oi pahimmillaan kymmenen prosenttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
