Gasum aikoo tuoda maakaasua laivalla
Maakaasuyhtiö Gasum suunnittelee terminaalin rakentamista nesteytetyn maakaasun (LNG) tuomiseksi Suomeen. Nesteytetty kaasu voidaan tuoda laivoilla. Tällä hetkellä kaikki kaasu tulee putkea pitkin Venäjältä.
Uusi terminaali rakennetaan Porvooseen tai Inkooseen, jos Gasumin suunnitelmat toteutuvat.
Terminaali maksaa 300 miljoonaa ja valmistuu vuonna 2018. Ensimmäinen konkreettinen toimi on ympäristövaikutusten arviointi, joka alkaa huhtikuussa.
LNG-kaasua voi rahdata laivoilla, sitä voi ostaa useista maista, eikä sen hinta ole sidottu öljyn hinnan nousuun, toimitusjohtaja Antero Jännes luettelee etuja.
LNG-kaasu myös monipuolistaa yhtiön kaasun hankintaa. Tällä hetkellä kaikki maakaasu tulee Suomeen Venäjältä Siperian kaasukentiltä. LNG-kaasua tuottaa Venäjän lisäksi esimerkiksi Qatar, Algeria tai Norja.
Venäjän kaasu on sidottu pitkiin sopimuksiin ja sen hinta nousee öljyn hinnan mukana.
”Nesteytetyn kaasun hinta on ajoittain ollut edullisempi kuin putkikaasun”, Jännes sanoo.
Lisäksi LNG-kaasu tuo meriliikenteelle vaihtoehdon, joka täyttää IMO:n vuonna 2016 voimaan astuvan rikkipäästödirektiivin.
Terminaalin paikat on valittu siten, että olemassa oleva kaasuputki kulkee lähellä. Porvoossa terminaalin liittämiseksi kaasuverkostoon pitää rakentaa neljä kilometriä putkea veden alle ja Inkoossa noin 20 kilometriä maan pinnan alle.
Terminaalin kautta voitaisiin tuoda jopa puolet Suomessa kulutettavasta kaasusta. Gasum arvioi, että liikenne Suomenlahdella lisääntyisi noin 38 tankkerilla vuodessa, kun terminaali on täydessä käytössä.
Nesteytetty LNG-kaasu on samaa ainetta kuin putkessa kulkeva maakaasu. Se on vain jäähdytetty nesteeksi kuljetusta varten. Maakaasu tiivistyy noin 600-kertaiseksi, kun se muutetaan LNG-kaasuksi.
LNG-maakaasu on eri asia kuin nestekaasu.
AIMO VAINIO
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
