Samettinen Urpo on Suomen paras hunaja
Mikkelin keskustan tuntumassa tuotettu hunaja peittosi 121 kilpailijaansa.
Nora Suojanen ja Maarit Partanen ovat tarhanneet mehiläisiä vasta kolme kesää, mutta jo nyt heidän hunajansa on maan parasta. Kuva: Virpi Aaltonen, SMLTämän vuoden Suomen paras hunaja tulee Mikkelin Urpolasta. Urpo-nimeä kantavaa hunajaa tuottavat Nora Suojanen ja Maarit Partanen. Pehmeän samettiseksi kiteytetty vaalea hunaja valittiin voittajaksi Suomen Mehiläishoitajain Liiton (SML) Sadonkorjuuseminaarissa Mikkelissä lauantaina 28. lokakuuta.
Suojaselle ja Partaselle mehiläistarhaus on ainakin toistaiseksi harrastus. Tarhauskesiä on takana kolme, SML kertoo tiedotteessaan. Neljän pesän mehiläistarha sijaitsee Mikkelin keskustan tuntumassa.
”Tarhapaikka on niityllä jokirannassa, ja sen vieressä on kosteikko, joten paikalta tulee satoa silloinkin, kun muualla on kuivaa”, Suojanen kertoo tiedotteessa.
”Lähistöllä on metsää, omakotialueen kasveja ja 4H-yhdistyksen aarimaa, jossa kasvatetaan muun muassa puutarhamarjoja. Hunajasato kertyy hyvin monipuolisesta kasvustosta.”
Suomen paras hunaja -kilpailuun osallistui 122 hunajaa. Kilpailussa oli kolme kilpailusarjaa: kiteytetty hunaja, juokseva hunaja sekä lajihunaja, jossa mukana olivat yksikukkahunajat sekä tietyltä alueelta peräisin olevat hunajat.
Yleisö äänesti esiraadin valitsemista hunajista kunkin sarjan voittajan sekä koko kilpailun parhaana pitämänsä hunajan. Lisäksi voittaja valittiin paikallisyhdistysten sarjassa.
Suomen paras hunaja 2023 kilpailusarjojen voittajat:
Suomen paras hunaja 2023: Nora Suojanen ja Maarit Partanen, Mikkeli
Paras kiteytetty hunaja: Osuuskunta uusruukki, Pauli Forsman, Vesilahti
Paras juokseva hunaja: Riitta Salo, Pinsiö
Paras laji- tai aluehunaja: Markku Mykkälä, Tornio
Paras paikallisyhdistysten hunaja: Pohjolan Mehiläishoitajat, Raimo Tervola, Oulu
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






