Keskustan Kurvinen haluaa petolainsäädännön Ruotsin kanssa tasoihin – kotieläimen kimppuun hyökkäävä eläin pitää voida ampua
Kansanedustaja alkaa tänään kerätä nimiä aloitteeseensa.
Meillä Suomessa poliisi tutkii aina ampumistapauksissa sitä, onko kyseessä ollut lainsäädännön tarkoittama pakkotila. Kuva: Petteri KivimäkiKeskustan kansanedustaja Antti Kurvinen haluaa Suomen petolainsäädännön Ruotsin kanssa samalle tasolle siltä osin, kuin se koskee esimerkiksi kotieläimen tai metsästyskoiran kimppuun hyökkäävän pedon ampumista.
Tämän vuoksi Kurvinen aikoo tänään torstaina alkaa kerätä nimiä aloitteeseensa, jolla petojen ampumista koskevaa lainsäädäntöä muutetaan. Hän toivoo, että saisi aloitteensa taakse kansanedustajia kaikista eduskuntapuolueista.
"Tavoitteena tietysti on yli 100 allekirjoitusta, jolloinka se menisi nopeutettuun ja vahvempaan käsittelyyn. Toivottavasti kannatusta sen verran löytyy", Kurvinen sanoo.
Kurvinen korostaa, että samat petohaasteet ovat niin Pohjanmaalla kuin myös esimerkiksi Itä- ja Varsinais-Suomessa. Niinpä hän toivookin, että kiinnostus aloitteeseen ylittäisi puoluerajat sekä hallitus- ja oppositio -jaon.
"En näe tätä puoluepoliittisena hankkeena, vaan haluaisin parantaa tällä metsästäjien ja maaseudun ihmisten oikeusturvaa", hän perustelee.
Ruotsissa hyökkäävän pedon ampuminen on metsästyslain mukaan sallittu. Meillä Suomessa sen sijaan poliisi tutkii aina ampumistapauksissa sitä, onko kyseessä ollut lainsäädännön tarkoittama pakkotila. Pakkotilalainsäädännön mukaan on luvallista tehdä rikos, jotta ei tulisi pahempaa vahinkoa. Lopulta ampuminen tulkitaan joko luvalliseksi tai luvattomaksi.
"Jos ihminen on pudonnut avantoon, ja on kastanut ja on pakkasta, hän saa murtautua rakennukseen sisälle, ettei palellu kuoliaaksi", hän antaa esimerkin pakkotilan soveltamisesta.
Jo nyt pakkotilalainsäädännön nojalla on jätetty tuomitsematta joitain pedon ampuneita ihmisiä.
Kurvinen haluaisikin selventää häiriköivien petojen kohtelua niin, ettei tuota pakkotila-arviointia enää tarvittaisi, vaan häirikön ampuminen olisi aina luvallista silloin, kun peto uhkaa ihmistä tai kotieläintä.
"Nämä tilanteet ovat hankalia, kun ei ole olemassa selkeää linjaa silloin, kun arvioidaan oliko sellainen pakkotila, että oli luvallista ampua. Siinä on aina riski sitten, että aseluvat menettää", kansanedustaja sanoo.
Tilanne koetaan hänen mukaansa yleisesti melko epäoikeudenmukaisena, sillä vaikkapa pihalle tulevalle sudelle ei periaatteessa ole lupaa tehdä mitään.
Lisäksi Kurvinen haluaisi, että vastaavanlainen oikeus olisi myös metsästäjällä, jonka koiran kimppuun jokin peto hyökkää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
