Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • RAvit Viimeinen jättipotti tarjolla

    Ravipelaamisen säännöt muuttuvat ensi vuoden alussa.

    Nykyisen lauantaipelin T75 tilalle tulee kahden voittoluokan T76-peli, jossa osumat palkitaan nykyistä paremmin ja pelipanoksista pelaajille palautuu säännöissä määrätty osuus lähes joka viikko. Niillä harvoilla kerroilla, kun rivistä tulee liian vaikea tai poikkeuksellisen helppo, jakamatta jäänyt summa siirretään heti seuraavan viikon täysosumille.

    Jättipotit jäävät näin ollen historiaan, ja tällä viikolla tarjolla olevaa lisärahaa kannattaa metsästää vakavissaan. Tämä tarjous ei näillä näkymin nimittäin toistu!

    Vermossa lauantaina ratkaistavan T75-kierroksen ylimmän voittoluokan jakosummaan lisätään yli miljoona euroa. Se on kaikkien aikojen suurin jättipotti, jonka myötä myös vaihto kohoaa ennätyslukemiin. Yhdellä täysosumalla voi voittaa yli kaksi miljoonaa euroa.

    Todennäköisyyksien mukaan raha jakautuu toki useammalle taholle, ja jokaisella pelaajalla on mahdollisuus ottaa siitä siivunsa. Parhaan hyödyn onnistumisesta saa, kun peli on täydennetty T7-merkillä ja koko panos kohdistettu siten seitsemän oikein tulokselle.

    Vihjesysteemi on rakennettu ennen kaikkea Korhosen perheen hevosveljesten varaan. Sekä haastajadivisioonan finaalissa kolmatta peräkkäistä voittoa tavoitteleva Turparulla että avoimessa lähdössä kilpaileva Köppinen pystyvät viime aikojen suoritustasollaan voittamaan lähtönsä.

    Kaksi vuotta ravikuningasta nuorempi puoliveli Turparulla esitti syksyn mittaan hyvää kuntoa, mutta voittohana aukesi vasta Ari Moilasen hypättyä rattaille. Kolmen kilometrin kisan voitto tuli johtopaikalta, ja saman viikon lauantaina Turparulla kukisti vastustajansa keulahevosen rinnalta.

    Vastassa on samoja hevosia, jotka jäivät taakse viime startissa Kouvolassa. Turparulla ei ole nopeimpia lähtijöitä, mutta olisi melkoinen ihme, ellei Moilanen pääse sen kanssa vähintään johtohevosen kupeelle.

    Köppisellä suurimpana vastuksena on sisäradan lähtöpaikka. Tilaa on kuitenkin riittävästi, ja Moilanen varmistanee ensin pääsyn vapaille vesille ja tekee muut ratkaisut sen jälkeen tilanteen kehittyessä.

    Ari Moilanen on todellinen kierroksen avainkuski, sillä hän ajaa myös kolmatta varmaa Herbie Sisua.

    Vakuuttavia voittoja napsinut Kati Lindsbergin valmennettava arvottiin 2 100 metrin ryhmäajossa takariviin, mikä tuo mukanaan joitakin murheita, mutta edestä lähtevät huippunopeat avaajat tarjoavat Moilaselle erilaisia taktisia vaihtoehtoja.

    Ohjelmassa on kaksi perinteikästä lämminveristen suurkilpailua, keskipitkällä 2 600 metrin matkalla käytävä Käpylä GP sekä 3-vuotiaiden Erkki Rajakosken muistoajo, jossa ei ole mukana ikäluokan kuumimpia nimiä.

    Pronssitason hevoset lähtevät Käpylä GP:ssä 20 metriä ykkössarjan menijöiden edeltä. Vaikka kaikki kuusi perusmatkan hevosta ovat vireensä todistaneita nousevia kykyjä, ne taitavat jäädä maan parhaiden jalkoihin. Takaa tulee painetta lähtösuorasta alkaen, ja kun vauhti pysyy varmasti kovana, myös taaemmas jäävät ehtivät lopussa kärkikahinoihin.

    Vihjeet:

    1. lähtö: 6 Turparulla (1, 9)

    2. lähtö: 12 Bret Boko, 13 Stormysky, 14 Prey Frontline, 9 Big Sky Hurricane, 16 Minos Vang (2, 5)

    3. lähtö: 10 Rapido Streamline, 1 Blendior, 7 Oscar Fieldbee, 2 Sahara Snow White, 5 Robocop XO, 9 Hopeless Guy, 12 Löten’s Anselm (8, 3)

    4. lähtö: 3 Make Me Happy, 6 Snowline Dream, 4 Cold Seastar, 11 Phaedra Club (10, 9)

    5. lähtö: 8 Köppinen (4, 12)

    6. lähtö: 11 Herbie Sisu (3, 9)

    7. lähtö: 4 Blame Pizzaz, 2 Midnight Hour, 3 Ranch Newman, 6 Willy Yankee, 1 Oliwer Hip, 8 Victory Bonsai, 9 Apache Kemp, 12 Glory Dancer (10, 7)

    1 x 5 x 7 x 4 x 1 x 1 x 8 = 1120 riviä = 56 euroa.

    TERO SIPAKKO

    Kierros 47 Toto75

    1. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Eicku/Hannu Kamppuri 2100 26,3a 17 330 3/28,8a 5/28,2a 4/27,3 3/29,0

    2 Taran Olivia/Isto Kuisma ‘’ 25,9a 7 700 6/27,6a 2/29,1x 5/29,2 3/29,6

    3 R.R. Tuike/Niko Salonen ‘’ 26,7a 18 905 3/27,5a 1/27,1a 8/31,0ax 8/30,5

    4 Lumi-Iiris/Terho Rautiainen ‘’ 24,7a 17 475 6/26,5a 5/26,4 2/27,4a 9/27,7a

    5 Sopun Aino/Mika Forss ‘’ 26,2a 19 960 -a k 6/27,9 4/27,4a 3/30,6a

    6 Turparulla/Ari Moilanen ‘’ 26,3a 20 925 9/28,0a 8/27,6ax 1/30,4 1/28,9

    7 Hiskin Heppu/Esa Holopainen ‘’ 28,0a 12 550 4/28,8x 4/30,8 5/30,7ax 7/28,5x

    8 Vilman Vili/Juha Utala ‘’ 25,8a 17 915 2/27,5 4/27,5a 4/28,1a 2/29,0

    9 Pindaros/Teemu Okkolin ‘’ 26,0a 16 970 4/32,2 1/28,6 6/29,3 1/28,2

    10 Turoke/Aleksi Kytölä ‘’ 24,6a 11 030 -a hpl 2/28,1 4/30,7a hpl

    11 Pireus/Juha Länsimäki ‘’ 25,5a 13 195 1/29,7 6/30,8a 3/28,7 T 18.11.

    12 Puulan Tuuli/Iikka Nurmonen ‘’ 26,7a 19 550 6/27,7a 7/29,9a 1/27,5 4/29,0

    2. LÄHTÖ Tasoitusajo 2600 m Helsinki

    1 O’Littlebigjoe (DK)/Iikka Nurmonen 2600 15,1 50 102 4/14,6a 1/18,1 3/14,2a 2/15,1a

    2 Adam C.K. (SE)/Esa Holopainen ‘’ 14,5 43 792 1/14,1a 2/14,3a 3/16,2a 4/15,5a

    3 Lyckliga Lotta (SE)/Henri Bollström ‘’ 13,1 42 151 10/15,4a 2/15,9a 2/17,0a H 19.11.

    4 Mr Looba Looba/Seppo Markkula ‘’ 14,4 49 049 2/14,4 6/15,8 6/17,7 5/15,6a

    5 Victor Quo Vadis/Antti Teivainen ‘’ 15,1 42 580 1/15,1 1/16,1a 2/14,0a 3/17,0a

    6 Vivad Poppet/Kari Venäläinen ‘’ 15,4 45 895 4/15,4 5/16,8a -a hpl 2/15,9a

    7 Dream Director/Ilkka Korpi 2620 13,1 187 946 10/16,1 7/14,5a 7/15,9 9/16,6a

    8 Felix Pro/Jarmo Saarela ‘’ 14,6 218 342 -a hpl 10/14,6a 8/16,3 7/16,4a

    9 Big Sky Hurricane (US)/Mika Forss ‘’ 16,5 124 449 2/12,6a 1/12,4a 6/13,3a 2/12,5a

    10 Liquorice Pipe/Kari Rosimo ‘’ 14,6 261 200 5/14,1a 9/14,5a 5/16,1a 4/14,3a

    11 Antonio Duo/Pekka Korpi ‘’ 15,0 217 030 3/13,1a 6/14,5a 14/17,2 hpl

    12 Bret Boko (SE)/Ari Moilanen ‘’ 15,1 186 885 8/14,3ax 1/16,7a 2/15,3a 1/15,8a

    13 Stormysky* (SE)/Hannu Torvinen ‘’ 14,2 181 442 2/12,7a 1/14,2 2/13,6a 3/16,1a

    14 Prey Frontline (SE)/Tommi Kylliäinen ‘’ 13,8 132 578 1/16,0 2/12,8a 0/11,6a 1/16,0

    15 Quite An Avenger/Markku Nieminen ‘’ 13,3 322 854 11/11,5a 2/14,2a 9/13,6a 5/14,3a

    16 Minos Vang (DK)/Juhani Tapani ‘’ 14,2 240 981 10/17,4x 4/16,2a 6/17,6 2/16,1

    3. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Blendior/Mika Forss 2100 16,6a 7 260 3/16,6a 1/16,7a 3/16,6a 1/17,0a

    2 Sahara Snow White/Antti Ojanperä ‘’ 15,5a 7 916 4/15,5a 2/19,2 1/17,2a 3/16,1a

    3 Bouncing Hill/Pasi Tikkala ‘’ 17,2a 4 465 4/17,1 2/17,2a -a hpl 3/17,9a

    4 Ramble On/Markku Nieminen ‘’ 15,5a 3 270 1/17,7a hpl 8/19,8ax 4/17,5a

    5 Robocop XO/Antti Teivainen ‘’ 16,2a 5 800 2/16,2a 1/17,7a 7/17,1a 1/17,7a

    6 Dream of’em (SE)/Petri Ripatti ‘’ 15,5a 4 131 7/18,9a 10/24,5a 3/17,9a 6/18,6a

    7 Oscar Fieldbee/Iikka Nurmonen ‘’ 16,3a 5 500 2/18,3a 13/19,4x 1/16,1 2/16,3a

    8 John Palmen/Hannu Hietanen ‘’ 16,1a 3 825 -a hll 2/17,7a 1/16,1a 9/18,8a

    9 Hopeless Guy/Esa Holopainen ‘’ 16,1a 6 610 5/17,0a 6/18,4a 7/16,9a -a hpl

    10 Rapido Streamline (SE)/Ari Moilanen ‘’ 16,3a 8 205 -a hpl 1/16,4a 1/16,3a 1/17,0a

    11 Starito/Isto Kuisma ‘’ 16,6a 2 900 2/16,6a 2/17,3a 4/17,9a 5/17,8a

    12 Löten’s Anselm/Tommi Kylliäinen ‘’ 15,8a 6 300 7/17,7ax 2/16,8a 2/15,8a -a hpl

    4. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Stone Capes Jive/Hannu Hietanen 2100 13,7a 22 470 6/15,4a 8/15,8a 4/18,0a 5/18,0

    2 Ondina Del Nord (IT)/Mika Forss ‘’ 13,4a 34 895 11/18,4a 9/14,9a 7/16,9a 3/17,0a

    3 Make Me Happy/Harri Koivunen ‘’ 13,8a 29 710 2/15,0a 4/13,9a 3/14,3a 1/15,2a

    4 Cold Seastar/Ari Moilanen ‘’ 12,8a 26 520 2/15,6 1/15,4a 5/15,5ax 1/15,4a

    5 Alvena Sonja (SE)/Hannu Torvinen ‘’ 14,8a 28 482 -a hpl -a hpl 9/18,0a 2/17,7a

    6 Snowline Dream/Santtu Raitala ‘’ 12,5a 33 055 1/14,4a 3/13,8a 3/15,6ax 4/14,8

    7 Mity Lightning/Juha Länsimäki ‘’ 13,3a 24 360 2/13,8a 5/14,7a 2/16,7 5/15,7

    8 Frau Stahl (SE)/Seppo Markkula ‘’ 14,0a 28 105 1/20,8 4/14,9a 4/15,7a -a hpl

    9 Ranch Juanita/Olli Koivunen ‘’ 13,7a 33 830 3/14,6a 9/15,5a 8/16,4a 2/16,2

    10 Fame Laukko/Mika Taittonen ‘’ 14,1a 21 640 5/15,5a 1/14,7a 2/14,7a 2/16,8a

    11 Phaedra Club (IT)/Tommi Kylliäinen ‘’ 13,2a 32 085 3/18,6a 6/17,5 1/15,7 8/16,2ax

    12 Vivian Caramel/Juha Utala ‘’ 14,8a 26 005 7/16,9a 3/15,7a 4/16,3a -a hpl

    5. LÄHTÖ Tasoitusajo 2100 m Helsinki

    1 Diporex/Peter Lindroos 2100 25,3 43 810 2/26,5 1/28,5a -a hpl L 20.11.

    2 Zeus/Tapio Perttunen ‘’ 24,2 63 190 13/28,6x 5/30,9x hpl 5/25,3a

    3 Passiton/Antti Tupamäki ‘’ 24,4 64 980 5/27,6a 4/30,3 6/27,3 2/27,0

    4 V.G. Vipori/Mika Forss ‘’ 24,9 49 380 1/26,2 1/24,8a 2/29,8 2/27,9

    5 Aki-Vei/Esa Holopainen ‘’ 25,8 46 025 10/28,9x 1/m28,0 hpl L 20.11.

    6 Tuli-Ritari/Hannu Hietanen ‘’ 25,4 68 380 3/26,8 2/25,7 3/30,1 2/27,0

    7 Nahkaparturi/Arto Hammar ‘’ 24,8 46 295 5/26,2 1/27,5 3/27,0 8/27,6

    8 Köppinen/Ari Moilanen 2120 23,3 380 480 1/24,3 1/23,9 4/23,6a 2/25,0a

    9 Vislakka/Tommi Kylliäinen ‘’ 24,5 98 020 8/22,0a 3/23,7a 4/24,3a H 19.11.

    10 Tementeri/Harri Koivunen ‘’ 23,8 205 940 4/27,7a 2/27,9 6/25,5a 5/26,1a

    11 Saaga S/Hannu Torvinen ‘’ 24,7 107 660 2/25,6a 5/25,5a 2/25,0a H 19.11.

    12 Jokivarren Kunkku/Antti Ojanperä ‘’ 22,9 123 040 9/22,3a 1/28,7 -a hpl 2/24,7a

    13 Lassikko/Kari Venäläinen ‘’ 24,0 83 675 9/29,0a 5/26,5 8/29,1 4/27,5

    14 Tapsan Tahti/Antti Teivainen ‘’ 22,7 133 800 7/24,1a 5/27,8a 7/25,6a -a hpl

    6. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Hilight Kemp (US)/Tapio Perttunen 2100 11,6a 93 547 6/14,6a 9/13,8a 3/14,9a H 19.11.

    2 Feast Your Eyes/Erkki Kujansuu ‘’ 11,8a 73 651 3/16,4a 7/14,3a 4/15,5a 2/17,2

    3 Costatantisoldi (SE)/Risto Airaksinen ‘’ 11,4a 112 719 7/14,3a 4/13,0a 6/13,1a 3/12,6a

    4 Green Pepper/Harri Koivunen ‘’ 11,8a 91 380 -a hpl 9/13,8a 3/15,5a Jo 17.11.

    5 Asante/Antti Teivainen ‘’ 11,6a 120 095 1/15,8a 4/14,2a 5/12,8a 10/14,0a

    6 Order By Boss (US)/Tommi Kylliäinen ‘’ 11,3a 88 125 2/12,1a 6/12,8a 3/13,1a 5/16,2a

    7 Montana D.K. (DK)/Hannu Hietanen ‘’ 11,6a 94 750 2/13,4a 9/15,1a 5/17,4a 4/13,2a

    8 Golden Boy S (SE)/Kari Venäläinen ‘’ 11,7a 85 210 1/14,9a 4/14,7a 1/14,9a 7/15,3a

    9 Harmi’s Frido/Mika Forss ‘’ 12,3a 94 533 2/16,3 6/16,5 1/14,7a 4/16,2

    10 Caesar De Veluwe/Janne Soronen ‘’ 12,3a 65 505 4/14,7a 3/18,4a 2/12,9a 5/15,3a

    11 Herbie Sisu* (SE)/Ari Moilanen ‘’ 11,5a 90 082 1/11,5a 1/11,8a 11/15,3ax 1/12,4a

    12 Absolut Newport (NL)/Juhani Tapani ‘’ 11,8a 118 493 6/13,6a -a hrp 7/13,7ax H 19.11.

    7. LÄHTÖ Ryhmäajo 2100 m Helsinki

    1 Oliwer Hip/Antti Teivainen 2100 13,8a 43 264 1/17,5a 3/15,8a 1/15,6a 5/18,2a

    2 Midnight Hour/Santtu Raitala ‘’ 14,6a 22 720 3/16,6a -a hpl 1/15,6 5/15,8

    3 Ranch Newman/Tommi Kylliäinen ‘’ 13,5a 19 880 7/17,2a -a hpl 1/16,1 3/15,6

    4 Blame Pizzaz/Esa Holopainen ‘’ 14,3a 28 450 1/15,0a 1/14,3a 1/16,7 hpl

    5 Worldrecordsweeper (US)/Jeroen van Craen ‘’ 13,5a 20 197 7/15,4a 7/13,5a 2/15,4a 3/16,0a

    6 Willy Yankee/Hannu Torvinen ‘’ 14,2a 8 700 1/14,2a 1/14,2a 3/16,5ax 11/17,3a

    7 Golda Nightwish/Kari Venäläinen ‘’ 14,4a 20 675 10/14,4ax -a hpl 3/16,1a 2/17,3a

    8 Victory Bonsai* (US)/Mika Forss ‘’ 16,4a 11 194 1/17,4a 10/21,8ax 5/16,4a 1/16,9a

    9 Apache Kemp/Ari Moilanen ‘’ 16,2a 17 500 8/20,3ax 2/18,6a 2/16,2a 1/16,5a

    10 Freezing Duo/Pekka Korpi ‘’ 12,9a 22 260 2/15,7a 4/18,2a 3/15,9 9/17,2x

    11 Stoneisle Mustang/Harri Koivunen ‘’ 15,5a 7 340 1/18,7a -a hpl hpl 1/17,4a

    12 Glory Dancer/Kari Rosimo ‘’ 15,1a 47 074 hll 1/15,1a 1/16,7a 2/15,5a

    Avaa artikkelin PDF