Syntyykö suomalaismaidosta tuotteita senegalilaisten ruokapöytään?
Pohjoismainen maitojätti Arla Foods etsii kasvua Afrikasta ja Aasiasta. Suomessa konserni satsaa tuoretuotteisiin ja niiden kehittämiseen.Arla Foods -konserni tähyää Euroopan tukkoisilta maitomarkkinoilta Aasiaan ja Afrikkaan. Suomessa yhtiö kertoo keskittyvänsä kehittämään suomalaisesta maidosta tuoretuotteita, joille on kysyntää Arlan markkinoilla.
Suomi on yksi Arlan ydinmarkkina-alueista, sanoo tiedotteessa Arla Foods -konsernin toimitusjohtaja Peder Tuborgh. Hän puhui tänään perjantaina seminaarissa Helsingissä.
Suomalaisen kehitystyön tuloksena on syntynyt muun muassa proteiinirahkat, joiden vienti Isoon-Britanniaan alkoi vuoden alussa. Tuoretuotteiden valmistukseen käytetään suomalaista maitoa, joka on Arla Foodsiin kuuluvan Arlan toiminnan perusta myös jatkossa, tiedotteessa linjataan.
Kulttuurierot on uusilla markkinoilla otettava huomioon. Pohjoismaissa ruuan terveellisyys on ennen muuta tuotteen ominaisuuksia, kuten rasva- ja sokeripitoisuus. Kiinassa terveellisyys linkittyy yrityksen luotettavuuteen ja tuotteiden turvallisuuteen
Afrikassa Arlalla on toimintaa muun muassa Egyptissä, Nigeriassa ja Norsunluurannikolla. Nyt konserni tutkii mahdollisuuksia Ghanassa, Senegalissa, Kongossa ja Etelä-Afrikassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

