Konkariedustaja Annika Lapintie ei lähde ehdolle eduskuntavaaleihin
Vasemmistoliiton kansanedustaja Annika Lapintie toimii tällä hetkellä perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana.
Vasemmistoliiton kansanedustaja Annika Lapintie on toiminut kansanedustajana vuodesta 1995. Kuva: LEHTIKUVA / EMMI KORHONENVasemmistoliiton kansanedustaja Annika Lapintie ei lähde ehdolle kevään eduskuntavaaleihin. Lapintie on toiminut kansanedustajana vuodesta 1995.
Lapintie kertoo, ettei tee nyt mitään ratkaisuja europarlamenttivaalien tai mahdollisten maakuntavaalien suhteen.
Lapintie toimii tällä hetkellä perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana. Hän on 23 eduskuntavuoden aikana toiminut myös muun muassa vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana.
"Kiitän lämpimästi kaikkia, jotka ovat tehneet tämän mahdolliseksi. Kaikkia heitä, jotka ovat luottaneet, äänestäneet, tehneet yhteistyötä ja tukeneet työtäni kansanedustajana", Lapintie kertoo tiedotteessa.
Hän sanoo keskittyvänsä hoitamaan kansanedustajan ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan tehtäviä täydellä tarmolla vaalikauden päättymiseen asti.
Lapintie on ollut runsaasti esillä perustuslakivaliokunnan puheenjohtajana, kun sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta on käsitelty pitkällisesti valiokunnassa.
Tänä vuonna myös moni muu konkaripoliitikko on kertonut, ettei lähde enää ehdolle ensi kevään vaaleihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
