Biokaasun suosio kasvaa
Biokaasua hyödynnettiin viime vuonna 10 prosenttia enemmän kuin vuonna 2011. Biokaasulaitoksia on Suomessa yhteensä 95 kappaletta. Maatilakohtaisia laitoksia on toiminnassa 10 paikkakunnalla.Vuoden 2012 lopussa Suomessa oli 85 biokaasun tuotantolaitosta ja tänä vuonna on mukaan tullut 10 lisää, joten laitosten kokonaismäärä on 95, kertoo Suomen Biokaasuyhdistys. Kaatopaikkakaasulaitoksia on 42 ja reaktorilaitoksia 53.
Biokaasua tuotettiin ja kerättiin viime vuonna yhteensä noin 0,7 terawattituntia, josta hyödynnettiin noin 0,6 terawattituntia. Hyödynnetyn energian määrä kasvoi 10 prosenttia vuoteen 2011 verrattuna. Kasvu on kokonaan peräisin reaktorilaitoksista, kaatopaikkakaasun hyödyntäminen väheni 0,7 prosenttia.
Maatilakohtaisia biokaasulaitoksia oli toiminnassa kymmenellä paikkakunnalla. Jätevedenpuhdistamoilla toimi 16 biokaasureaktorilaitosta. Teollisuuden jätevesiä käsiteltiin kolmessa laitoksessa ja kiinteitä yhdyskuntajätteitä kymmenessä biokaasulaitoksessa.
Reaktorilaitoksilla tuotettiin biokaasua 55,9 miljoonaa kuutiota. Tuotettua kaasua hyödynnettiin lämpö- ja sähköenergiana sekä mekaanisena energiana yhteensä 256,2 gigawattituntia.
Biokaasua kerättiin talteen viime vuonna 40 kaatopaikkalaitokselta yhteensä 94,5 miljoonaa kuutiota. Energiaa kaatopaikoilta pumpatusta biokaasusta tuotettiin 312,2 gigawattituntia.
Biokaasu liikennekäytössä jo 1940-luvulla
Biokaasuyhdistyksellä on tiedot hyödynnetystä biokaasusta vuodesta 1994 lähtien. Sitä edeltäviä tilastoja ei ole kerätty, lukuun ottamatta liikennekäyttöä, jolle on olemassa tilastot vuodesta 1941 alkaen.
Biokaasu otettiin liikennekäyttöön ensimmäisenä Helsingin Kyläsaaren jätevedenpuhdistamolla vuonna 1941 ja Helsingin Rajasaaren jätevedenpuhdistamolla vuonna 1943. Molemmat tuotanto- ja tankkauspaikat olivat toiminnassa vuoteen 1946.
Tämän jälkeen biokaasua käytettiin liikenteeseen seuraavan kerran vuonna 2002, kun laukaalaisen Erkki Kalmarin maatilan tuotantolaitoksen biokaasun liikennekäyttö alkoi.
Uusi biokaasulaitosrekisteri on nähtävissä: http://www.biokaasuyhdistys.net
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

