Yhteistyö sotilasliitto Naton kanssa parantaa Suomen huoltovarmuutta

Huoltovarmuutta suunnittelee Huoltovarmuuskeskus. Sen tehtäviin kuuluvat esimerkiksi viljan ja tarvittavien polttoaineiden varastointi kriisitilanteiden varalta. 

EU:lla ei ole omaa huoltovarmuuspolitiikkaa, vaan varautuminen kriisitilanteisiin hoidetaan kansallisesti jäsenmaissa.

Sotilasliitto Nato sen sijaan järjestää jäsenilleen siviilivalmiussuunnittelua, jolla ne voivat varautua yhteiskunnan perustoimintojen ylläpitämiseen vakavissa poikkeusoloissa.

Vaikka Suomi ei ole Naton jäsen, yhteistyö sotilasliiton kanssa parantaa Suomen varautumista poikkeustilanteisiin.

Nato pitää yllä komitea­verkostoa, joka laatii varautumissuosituksia erilaisiin häiriö- ja kriisitilanteisiin. Toimintaa ohjaa siviilivalmiussuunnittelu­komitea (cepc, Civil Emergency Planning Committee).

Komitean tarkoitus on valmistaa Naton jäsenmaita huoltovarmuuskriiseihin ja muihin häiriötilanteisiin, kuten energia- tai elintarvikehuoltoon vaikuttaviin uhkiin.

Naton mukaan suunnittelu on ensisijaisesti kansallinen tehtävä, mutta sotilasliittoon kuuluvilla jäsenvaltioilla tulee lisäksi olla myös yhteistä varautumista.

Suomi hyötyy verkoston toiminnasta monella tapaa.

Koska Suomi ei ole sotilasliiton jäsen, se ei saa Natolta konkreettista suunnitteluapua hätätilanteita varten. Se kuitenkin pääsee keskustelemaan ja vaihtamaan tietoja muiden sotilasliittoon kuuluvien maiden kanssa.

Myös Nato pääsee hyötymään Suomen käytännöistä.

Komitean kokoukset antavat mahdollisuuden tuoda esille suomalaista tieto-taitoa kriisitilanteisiin varautumisessa, MT:n haastattelemat asiantuntijat valaisevat.

Sotilasliitto käyttääkin malleinaan esimerkiksi Suomea, Ruotsia ja Norjaa.

Suomessa huoltovarmuuden perustana on budjettirahoitus.

Huoltovarmuutta suunnittelee Huoltovarmuuskeskus, jonka toimenkuvaan kuuluvat muun muassa kriittisten polttoaineiden ja materiaalien sekä viljan varastointi ja muu poikkeus­oloihin valmistautuminen.

Kansainvälisessä yhteystyössä on parannettavaa. Suomen kanta on ollut, että EU:n tulisi ottaa suurempi rooli huoltovarmuuden suunnittelussa.

Suomen Huoltovarmuuskeskus ei kommentoi asiaa.

EU:ssa on vain pieni kirjo maita, jotka ymmärtävät huoltovarmuuden. Muissa maissa puhutaan ennemmin siviilivalmiudesta tai taloudellisesta varautumisesta.

Siksi useassa EU:n jäsenmaassa ei ole pitkälle vietyä kansallista strategiaa siitä, kuinka kriisitilanteisiin tulisi varautua. Niille riittää, että eri politiikan alat EU:ssa ottavat välillisesti kantaa huoltovarmuuteen.

EU:n sisämarkkinoilla ja yhteisellä maatalouspolitiikalla (cap) onkin jäsenmailleen, myös Suomelle, myönteisiä vaikutuksia huoltovarmuuteen.

Unionin yhteinen maatalouspolitiikka ottaa kantaa ruokaturvaan, mutta ei korosta jäsenmaiden omavaraisuutta ruoantuotannossa.

Maataloustuotteiden markkinoiden ja jäsenmaiden omien suunnitelmien on nähty takaavan huoltovarmuutta riittävästi ilman, että tarvetta olisi EU:n omille varastoille.

Maatalouden lisäksi toinen huoltovarmuutta sivuava esimerkki EU:ssa on verkkoihin kohdistuva kyberturvallisuus. EU-maiden päämiesten Eurooppa-neuvosto vaati viime syksynä yhteistä toimintamallia EU:n verkkoturvallisuuden varmistamiseksi. Sillä unioni pyrkii puuttumaan kasvavaan kyberhyökkäysten uhkaan.

Suomen huoltovarmuus paranee, kun energiaomavaraisuusaste kasvaa, selviää valtioneuvoston viime vuonna julkaisemasta selvityksestä.

Tuoreimpana esimerkkinä Suomen kansallisesta varautumisesta on hybridikeskus.

Kriittisimmäksi tekijäksi konsulttiyhtiö Pöyryn tekemässä selvityksessä Suomen huolto­varmuuden kannalta nousee polttoaineiden logistiikan turvaaminen sekä sähköverkon toimivuus.

Suomen kannalta merkittävistä huoltovarmuusaloista esimerkkejä ovat asiantuntijoiden mukaan maatalous ja merikuljetukset. Jos alkutuotanto kotimaassa heikkenisi EU:n maatalouspolitiikan laskevan rahoituksen vuoksi, se vaikuttaisi suoraan myös elintarviketeollisuuteen.

Suomeen tulee 90 prosenttia tavaroista meriteitse. Jos reitit häiriintyisivät, myös kauppa jäätyisi.