Turvallisuuspykälä ajoi ympäristöluvan edelle Talvivaarassa
Kainuun ely-keskus katsoo, että lisäjuoksutukset Kortelammen ja Latosuon patoaltailta ovat tarpeen pato- ja ympäristöturvallisuuden varmistamiseksi.
Talvivaaran tämän vuoden kiintiöt juoksutuksista ylittyvät, kun yhtiö hätäjuoksuttaa vesiä patoaltailta vuoden loppuun. Kuva: Markku VuorikariKainuun ely-keskus pitää lauantaina aloitettuja hätäjuoksutuksia Talvivaaran kaivokselta perusteltuina.
Ely-keskuksen mukaan juoksutuksia ei kuitenkaan voi tehdä ympäristönsuojelulain perusteella, koska tilannetta ei voi pitää yllätyksellisenä eikä sateita poikkeuksellisena.
Suomen laissa on kuitenkin velvoite pitää huolta ympäristöturvallisuudesta. Ely-keskus teki ratkaisunsa sen perusteella, eikä ympäristösuojelulain. Ely-keskuksen mukaan kaivoksella on aina velvollisuus ryhtyä toimiin, joilla varaudutaan onnettomuuksiin.
"Vesitilanne on siellä kriittinen, ja kun ajatellaan ympäristöturvallisuutta, sen kannalta on välttämätöntä, että sieltä juoksutetaan vesiä pois", perustelee Kainuun ely-keskuksen ympäristöturvallisuusyksikön päällikkö Sari Myllyoja.
Talvivaaran kaivoksen omistava valtiollinen Terrafame lisäjuoksuttaa puhdistettuja vesiä kaivosalueelta lähivesistöihin.
"Elyn päätös vahvistaa käsityksemme siitä, että puhdistetun veden lisäjuoksutukset ovat välttämättömiä pato- ja ympäristöturvallisuuden varmistamiseksi", kertoo Terrafamen hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia tiedotteessa.
Ensi vuonna uudet kiintiöt
Lisäjuoksutuksien myötä Talvivaaran tämän vuoden kiintiöt juoksutuksista altailta ylittyvät. Terrafame kertoo juoksuttavansa vesiä patoaltailta vuoden loppuun.
Ensi vuonna kaivoksella astuvat voimaan uudet päästökiintiöt. Puhdistettuja vesiä juoksutetaan Nuasjärveen purkuputken kautta. Juoksutukset jatkuvat myös Latosuolta ja Kortelammelta.
Kiistelty Nuasjärven purkuputki otettiin koekäyttöön syyskuussa ja varsinaiseen käyttöön marraskuussa. Terrafamen mukaan ympäristöluvassa asetetut luparajat ovat alittuneet selvästi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

