Karu hinta siitä, että muu Eurooppa on epäonnistunut keskustelussa Venäjän kanssa – "Venäjää ajaa Naton pelko", sanoo Eurooppa-tutkija
Venäjä hyödyntää valtatyhjiötä ja EU:n keskinäisiä ristiriitoja. Euroopassa puolustuspolitiikassa vallitsevat yhä kylmän sodan lopun rakenteet, vaikka kaikki muu on muuttunut.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi (vas.), silloinen Saksan liittokansleri Angela Merkel, Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat Pariisissa joulukuun alussa 2019. Se on viimeinen kerta, kun vuonna 2015 aloitettua ja paikalleen jäätynyttä rauhanprosessia Itä-Ukrainan osalta yritettiin edistää. Kuva: Charles Platiau / LehtikuvaUkrainan sota tuo ikävän selvällä tavalla esiin sen, kuinka EU ja Venäjä ovat jo yli viidentoista vuoden ajan ajautuneet yhä kauemmas toisistaan.
Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen keskuksen vt. johtaja Kimmo Elo on seurannut tilannetta Euroopan vakauden ja poliittisen kehityksen näkökulmasta. Hän lukee Ukrainan nopeasti edenneessä valtauksessa Venäjän syventyvää epäluuloa muuta Eurooppaa kohtaan.
Vuoden 2007 Münchenin kokous oli näin jälkikäteen katsoen selvä retorinen varoituslaukaus lännen suuntaan, josta kuitenkaan ei otettu opiksi, hän arvioi.
Sen jälkeen Venäjä on kiristänyt äänensävyään toistuvasti. Nyt tultiin pisteeseen, jossa presidentti Sauli Niinistön vertauksen mukaan naamiot riisuttiin. Takaa paljastui valmis sotasuunnitelma.
Se ei perustunut kybersodan keinoihin eli Ukrainan keskeisten toimintojen lamauttamiseen, kuten oli uumoiltu, vaan perinteiseen hyökkäykseen.
"Kun Venäjän johtaja Vladimir Putin ei ole kokenut tulleensa kuulluksi ja Venäjä kohdelluksi suurvaltana, kuten he itse haluaisivat, päätettiin antaa opetus."
Kaikesta päätellen Ukrainan haltuunottoa ja alistamista on valmisteltu jo pitkään. Tätä varten Venäjällä on luotu suotuisaa ilmapiiriä kirjoittamalla Ukrainan historiaa uusiksi vuosikymmeniä taaksepäin ja jakamalla vääriä tietoja Itä-Ukrainan viime vuosien sekasortoisista yhteenotoista. Kansanmurhaa tilanne ei täytä, vaikka Putin niin toistavasti väittääkin.
"Näyttää, että tarinaa on rakennettu erityisesti venäläiselle yleisölle. Aika suuri osa Venäjän väestöstä on television eli valtiollisen tiedonvälityksen piirissä. Se on tehokas keino luoda niin sanottua kuplaa."
Sosiaalinen media ja kriittisemmät mediat tavoittavat Venäjällä ennen kaikkea suurimpien kaupunkien väestöä, jonka painoarvo ei ehkä kuitenkaan ole riittävä kääntämään Putinin asemaa.
Monet nykyiset EU-maat eivät ole kertaakaan yli 60 vuoteen joutuneet tilanteeseen, jossa niiden olisi tarvinnut pohtia sotilaallisen turvallisuuden näkökulmaa oman maansa osalta.
Jugoslavian sota oli tästä toista maailmansotaa seuranneesta rauhanjaksosta merkittävin poikkeus Euroopan omalla maaperällä. Sotia on toki käyty, mutta ne ovat aina olleet "jossain kaukana".
EU on alkuperäisten tavoitteidensa mukaisesti onnistunut rauhanprojektina niiden maiden välillä, jotka ovat siihen liittyneet.
Kimmo Elon mukaan vähemmälle huomiolle on kuitenkin jäänyt, että ulkoisen turvallisuuden osalta sama ei ole onnistunut.
"Nyt tulee karusti esiin se, että kylmän sodan ajasta asenteet ovat muuttuneet mutta rakenteet ovat pitkälti samat, jotka luotiin jo sen lopussa", hän sanoo.
Tällä Elo viittaa Naton ja Varsovan liiton väliseen asetelmaan. Se periaatteessa purkautui Saksojen yhdistyessä ja Neuvostoliiton hajotessa. Tilannetta on entisestään muuttanut vuosituhannen vaihteen jälkeen Yhdysvaltain puolustuksellisen painopisteen siirto Euroopasta Tyynellemerelle Kiinan nousun vuoksi.
Venäjällä on koettu, että se on jäänyt Euroopan turvallisuuspoliittisesta keskustelusta ulkopuolelle. Ukrainan tilanne tuo sen korostuneesti esiin.
"Venäjälle Nato on vihollinen. Se tekee tilanteesta vielä aika paljon vaarallisemman jatkoa ajatellen, kuin mitä se vain tällä hetkellä on", Elo pohtii huolestuneena.
Sen sijaan EU:n laajentuminen ei ole ollut Venäjälle merkittävä.
"Venäjällä ei ole koskaan mielletty EU:ta relevantiksi toimijaksi. Se ei ole suora uhka, kun sillä ei ole Venäjän arvostamaa sotilaallista kapasiteettia. Siksikin EU on hyvin hankalassa tilanteessa."
EU ei ole kyennyt löytämään yhtenäistä linjaa suhteessa Venäjään ja sen naapuruston itsenäistyneisiin valtioihin, joista yhä useampi on kolkutellut Naton ovia.
Koska EU on laajentumisessaan ja jäsenmaidensa talouskriisien jyllätessä natissut muutenkin, idänpolitiikan näkemyseroissa ja yhteisessä puolustuksessa on edetty vähän. Päähuomio on mennyt sisäiseen keskusteluun.
Vaikka Venäjä ei muuten ole piitannut EU:sta toimijana, tämän sisäisen hajanaisuuden Venäjä on hyödyttänyt.
Se näkyi jo 1990-luvulla Saksan edellisen liittokanslerin Gerhard Schröderin kaudella. Läpi Angela Merkelin kausien Schröder on pitänyt yhteyksiä yllä muun muassa kaasuputkihankkeessa. Hän on veljeillyt muutenkin Putinin kanssa näkyvästi tavalla, joka on ollut luomaan kysymyksiä niin Saksassa kuin muualla EU:ssa.
Saksan ja Venäjän viralliset välit ovat syystä jäähtyneet – nyt Olaf Scholzin aikana suhteessa Ukrainaan jopa niin paljon, että kanavaa Putiniin ei ole tahtonut jäädä lainkaan.
Elon mukaan Ranskan presidentti Emmanuel Macron on jollain tavalla onnistunut pitämään yhteyttä auki. "Eri asia on, johtaako se mihinkään. Keskusteluyhteys on kuitenkin se, jota kannattaa tässäkin tilanteessa vaalia."
Oleellisena Kimmo Elo pitää, että Ukrainan hyökkäyksen aikanaan jotenkin ratkettua, Venäjän kanssa selvitetään, mitä sille venäläisten tulkinnan mukaan luvattiin Saksojen yhdistyessä.
"En halua olla missään tapauksessa jälkiviisas. Mutta 90-luvun lopulla keskusteltiin tutkijapiireissä paljon siitä, pitäisikö Eurooppaan luoda uudenlainen turvallisuuspoliittinen keskustelufoorumi, jossa olisi tilaa myös Venäjän intresseille", tutkija sanoo.
Nyt nähdään konkreettisesti, että sitä olisi tarvittu.
"Kun Ukrainan kriisi on jossain kohtaa rauhoittunut, toivon, että pitkän aikavälin rauhaa ajatellen Venäjä saadaan jotenkin mukaan. Se on myös EU:n vakauden ja toimivuuden kannalta hyvin perustavanlaatuinen kysymys."
Lue myös:
Pääkirjoitus: Hyökkäävä Venäjä sulkee itsensä ulkopuoliseksi
Päätoimittaja Jouni Kemppaisen kolumni: Nato-keskustelusta ei ole tähän hätään apua
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
