Kansainvälinen rikollinen huijasi suomalaiselta marjafirmalta 50 000 euron arvosta hilloja
Huijari esiintyi suurena britannialaisena kauppaketjuna.Suomalainen Scandic Berries Oy sai marraskuussa kymmenien tuhansien hillopurkkien tilauksen suurelta brittiläiseltä kauppaketjulta.
"Soitimme yritykseen kyselläksemme tietoja myös puhelimitse. Meille kerrottiin, että kyseisen niminen johtaja on kyllä yrityksessä töissä mutta ei ole vielä saapunut työpaikalle", Scandic Berries Oy:n toimitusjohtaja Anna Nevvonen kertoo. Tavallisesti Nevvonen oli ostajiin yhteydessä sähköpostissa annetun matkapuhelinnumeron kautta.
Yritys tarkisti myös sen varastorakennuksen Googlen karttapalvelusta, johon hillot oli tarkoitus toimittaa. Kaikki vaikutti normaalilta.
Tilaus paljastui kuitenkin huijaukseksi: kansainväliset rikolliset käyttivät tilauksessaan kauppaketjun työntekijöiden nimiä, asiakirjoja sekä leimoja. Rikos paljastui vasta toisen huijaustilauksen saavuttua. Silloin kävi ilmi, että huijarin nimeämä talousjohtaja oli lopettanut kauppaketjussa työskentelyn muutama viikko sitten, kun Nevvonen yritti tavoitella häntä puhelimitse.
Varkaat saivat ensimmäisessä tilauksessa anastettua kymmeniä tuhansia Marjamaan -merkkisiä hillopurkkeja. Tilauksen rahallinen arvo on noin 50 000 euroa.
"Kyseessä oli meille iso tilaus, yli puoli autorekallista. Suomessa olemme myyneet useita lavatoimituksia ja kansainvälisesti tuotteita menee Saksaan", Nevvonen kertoo.
Lappeenrantalainen yritys on tehnyt asiasta rikosilmoituksen sekä Suomen että Englannin poliisille.
Myös englantilainen kauppaketju on tehnyt asiasta rikosilmoituksen. Sen osalta kyseessä on myös henkilökuntaan kuuluvien työntekijöiden identiteettivarkaus.
"Tutkinnasta ei ole kuulunut vielä tuloksia. Odotamme raporttia rikosilmoitukseen liittyen kuukauden sisällä", Nevvonen kertoo.
Hän arvioi, että varkaat saavat tuotteen myynnistä korkeintaan puolet sen oikeasta arvosta.
"Ihmettelen kyllä, miten he aikovat saada tuotteet myytyä. Etikettien vaihtaminen on työlästä ja huijareilla on oltava kanavia joiden kautta tuotetta myydään edullisesti", Nevvonen kuvailee.
"Sisältö on kyllä premium-laatuista, säilöntäaineettomien hillojen marjapitoisuus on 70 prosenttia."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

